Valopilkkuja (Lehti 6/2009)

Monen ammattijärjestön huolenaihe on hitaasti kasvava tai suorastaan kasvunsa lopettanut jäsenmäärä. Suomen Fysioterapeutit jakavat tämän huolen. Fysioterapeutteja on Suomessa yli 13.000, mutta liittoon kuuluu vain noin 8.000. Monenlaisia selityksiä on kuultu. Esimerkiksi, ammattijärjestötoiminta ei kiinnosta nuoria, pätkätyöt tai nykymaailmassa on tarjolla kiinnostavampaa toimintaa kuin ammattijärjestöjen toiminta. Luulisi kuitenkin jokaista fysioterapeuttia kiinnostavan, mitä tässä maassa fysioterapian saralla tapahtuu ja mitä kollegat tekevät. Kaikki tärkeät ammatilliset asiat eivät löydy googlaamalla.

Vast’ikään päiväni pelasti eräs juuri opintonsa aloittanut fysioterapeuttiopiskelija, joka asteli liiton toimistoon kyselemään opiskeluun liittyviä asioita ja halusi saman tien liittyä Suomen Fysioterapeuttien opiskelijajäseneksi. Hän halusi myös innostaa opiskelukavereitaan liittymään liittoon. Uskon, että tällaisella aloitekyvyllä ja kiinnostuksella pääsee ammatissa pitkälle. Ja joukolla tällaisia nuoria turvataan fysioterapeuttien yhteisten asioiden hoito myös tulevaisuudessa.

Toinen päiväni pelastaja soitti ja halusi liittyä uudelleen liittoon erottuaan siitä jokunen vuosi sitten, koska oli siirtynyt muihin töihin. Nyt fysioterapeutin töihin palattuaan hän koki, että tarvitsee kollegiaalista ympäristöä ja lehden sekä liiton nettisivujen välityksellä tietoa siitä, mitä tässä maassa alalla tapahtuu.

Toivottavasti tällaisia ilahduttavia viestejä tulee runsain mitoin lisää. Ainakin liiton aktiivinen toiminta edellyttäisi sitä.

Liittohallitus päätti keväällä, että liitto alkaa julkaista ensi vuoden alusta lähtien Fysioterapia -lehden ohella uutta järjestöjulkaisua, joka on saanut ainakin toistaiseksi järjestönsä mukaisen nimen Suomen Fysioterapeutit. Kyseessä on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, jossa jäsenistön ja järjestön asioita käsitellään monipuolisesti ja jäsenlähtöisesti. Luvassa on myös kevyempää asiaa kuten sanaristikko ja sarjakuva. Lehti tulee jäsenille jäsenetuna. Ensi vuonna Fysioterapia -lehti ilmestyy entisen kahdeksan numeron sijaan seitsemänä numerona, neljä keväällä ja kolme syksyllä.

 

päätoimittaja Tarja Mansikkamäki
Fysioterapia -lehti
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.