|
Suomen Fysioterapeutit on ajanut fysioterapeuttien ammatillisia etuja jo lähes 70 vuotta. Liitto seuraa aktiivisesti yhteiskunnan tapahtumia, antaa lausuntoja, ottaa kantaa sekä tekee esityksiä ja aloitteita. Näin voimme vaikuttaa päättäjiin ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Liiton jatkuvana tavoitteena on vahvistaa fysioterapian asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kehittää niitä puitteita, joissa fysioterapeutit kentällä työskentelevät - niin yrittäjien kuin palkansaajienkin osalta. Tähän liittyy olennaisesti myös fysioterapiakoulutuksen ja -tutkimuksen edistäminen.
Yksittäisen fysioterapeutin arjessa liiton tekemä työ näkyy ennen kaikkea siinä, minkälaista käytännön työ on laadultaan ja vaativuudeltaan, minkälaisessa toimintaympäristössä sitä tehdään, ja miten juuri fysioterapia asettuu osaksi laajempaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää. Tämä on tärkeä perusta, jolle rakentuvat myös mm. palkkausjärjestelmät ja muut työsuhteen ehdot. Kuten myös yrittäjien ja ammatinharjoittajien toimintamahdollisuudet.
Liittymällä liiton jäseneksi tuet ja kehität myös omia ammatillisia mahdollisuuksiasi. Yhdessä olemme enemmän!
|