Fysioterapia tieteenä

Fysioterapiatieteen määrittäminen on yksi fysioterapian keskeisistä lähtökohdista kansallisesti ja kansainvälisesti. Keskustelua fysioterapian paradigmasta1 on käyty useiden vuosikymmenien ajan. On kysytty muun muassa sitä, mikä on fysioterapian ja fysioterapiatutkimuksen omin alue, minkälaisia kysymyksiä fysioterapiassa tulee kysyä, mitä asioita selvittää ja miten tutkimustuloksia tulee tulkita. Fysioterapiaa pidetään moniparadigmaisena alana, ja tämän monimuotoisuuden hyväksymisellä on tärkeä merkitys fysioterapian kehityksessä.

1 Paradigma on jonkun tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa, suuntaus. Paradigmalla tarkoitetaan oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä tietoa tai viitekehystä.

Fysioterapiatieteellä on kaksi lähtökohtaa, luonnontieteellinen ja humanistinen. Vaikutukset muista tieteistä, kuten lääketieteestä ovat johtaneet siihen, että vallalla on biolääketieteellinen sekä luonnontieteellinen paradigma, joka ei vastaa kaikkiin tiedon tarpeisiin monimutkaisessa fysioterapiakäytännössä. Fysioterapiassa humanistinen lähtökohta täydentää luonnontieteellistä lähtökohtaa.


Fysioterapiatieteen kehitys

Fysioterapiatiede on kehittynyt nopeasti ja keskittynyt kliinisiin kysymyksiin, fysioterapia-interventioiden vaikutusten arviointiin (esimerkiksi Pedro tietokannassa oli v. 2016 34,000 RCT-katsausta, systemaattista katsauksia sekä suosituksia).  Näyttöön perustuva pohja on vahva ja se edistää tieteen kehittymistä. Näyttöön perustuva työ tarkoittaa parhaan saatavilla olevan tutkimuksellisen tiedon yhdistämistä fysioterapeutin kliiniseen kokemukseen ja asiakkaan käsityksiin.

Helen Hislopin kirjoitti vuonna 1975 Physical Therapy lehdessä julkaistun artikkelin The Not-So-Impossible Dream. Sen mukaan fysioterapia on tiedettä, joka perustuu patokinesiologiaan. Artikkelin mukaan patokinesiologia tarkastelee ihmisen epänormaalia liikettä sekä anatomian että fysiologian tietoperustasta käsin. Hislop esittelee ihmisen rakenteita ja toimintoja kuvaavan hierarkisen mallin, jonka mukaan liikettä voidaan tarkastella eri tasoilla: solu, kudos, elin, elinjärjestelmä, yksilö, perhe. Jokainen mallissa kuvattu taso nähdään omana toiminnallisena kokonaisuutenaan, mutta samalla myös osana seuraavaa suurempaa kokonaisuutta. Hislop esittää fysioterapian tavoitteeksi tasapainon palauttamisen edellä kuvattuun systeemiin siinä ilmenneen häiriön jälkeen.

Cott CA, Finch E, Gasner D et al. jatkoivat fysioterapiatieteen kehittelyä vuonna 1995. Tavoitteena oli käsitteellistää fysioterapiaa siten, että se erottuu teoreettisesti muista liikettä ydinkäsitteenään tarkastelevista ammateista. Heidän esittelemänsä liikkeen jatkumisen teorian mukaan fysioterapiassa tarkastellaan ihmisen maksimaalisesti saavutettavissa olevaa liikepotentiaalia yhteydessä sekä fyysisiin, psykologisiin, sosiaalisiin että ympäristötekijöihin. Fysioterapian tehtävänä on erilaisten fysioterapiakäytäntöjen esim. terapeuttisen harjoittelun, ohjauksen ja teknologioiden käytön sekä ympäristön muutosten toteuttamisen avulla tukea ja mahdollistaa kunkin ihmisen yksilöllinen, maksimaalinen liikepotentiaali.

Vuonna 2003 Broberg C, Aars M, Beckmann k, et al. jäsensivät fysioterapeuttikoulutusta oppijan henkilökohtaisen oppimisprosessin näkökulmasta. He sovelsivat oppimisen teorioita fysioterapeutin ammatilliseen kehittymiseen ja laativat fysioterapeuttikoulutusta ohjaavan mallin, joka rakentuu kolmesta peruselementistä: fysioterapian sisältö, fysioterapeuttiopiskelijan henkilökohtainen oppimisprosessi ja kolmantena kulloinenkin kulttuurinen, historiallinen, poliittinen, taloudellinen ja ympäristöön liittyvä konteksti.  Malli kuvaa oppijaa vastuuntuntoisena, aktiivisena ja itseohjautuvana omaa ammatillista osaamistaan kehittävänä toimijana, joka omaksuu koulutuksen aikana kykyä kehittää omia työskentelyvalmiuksiaan kulloisessakin toimintaympäristössä.

Wikström-Grotell tarkastelee vuonna 2016 julkaistussa väitöskirjassaan fysioterapian ydinkäsitettä liike ja erityisesti kuilua käsitteen tieteellisen ja käytännöllisen merkityksen välillä. Väitöskirja syventää käsitettä fysioterapian peruskäsitteenä ja samalla laajentaa ymmärrystä fysioterapiasta sekä humanistisena tieteenalana että paradigmana. Tiedettä voidaan kehittää monitieteisenä tutkimusalueena tai autonomisena tieteenä, jolloin käsitteitä määritellään tieteenalan sisältä käsin.  Wikström-Grotell näkee fysioterapian humanistisena tieteenä ja ehdottaa fysioterapiatieteen tutkimuskohteeksi luonnollisen liikkeen (vrt Hislop sekä humanismi että patologia) ja autonomisen lähestymistavan.

Kuviossa 1 on jäsennetty fysioterapiaa sen tietopohjan, tietoa kokoavien käyttöteorioiden ja työkäytäntöjä ohjaavien, näyttöön perustuvien toimintaohjeiden näkökulmasta. Tiedon eri tasot ovat fysioterapeutin kliinisessä päättelyssä jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.


Kuvio 1. Fysioterapian tietopohjan jäsentyminen (klikkaa suuremmaksi)


Fysioterapia on määriteltävissä ammattialana, jonka erityisosaamisalueita ovat terveys, liike, liikkuminen ja toimintakyky. Keskeisiä fysioterapian menetelmiä ovat terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia sekä apuvälinepalvelut. Fysioterapia tarjoaa palveluja yksilöille ja väestölle tilanteissa, joissa näiden liikkumis- ja toimintakyky ovat tai saattavat olla uhattuina ikääntymisen, vamman, kivun, sairauden, toimintahäiriön tai ympäristötekijöiden johdosta. Fysioterapia edistää yksilön aktiivista osallistumista yhteiskunnassa kehittämällä, ylläpitämällä ja palauttamalla tämän terveyttä, liikkumiskykyä, fyysistä aktiivisuutta ja toimintakykyä koko eliniän ajan.

Fysioterapiapalveluja tarjotaan kaikilla terveyden ja hyvinvoinnin alueilla, kuten terveyden edistämisessä, ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa huomioiden fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät. Fysioterapiaprosessiin (kuvio 2) kuuluu oleellisesti vuorovaikutus asiakkaiden ja heidän perheiden, huoltajien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten ja tarvittaessa muiden henkilöiden kanssa. Hyvä vuorovaikutusosaaminen on oleellinen tekijä asiakaskeskeisen terapiasuhteen syntymiselle.  Onnistuneen vuorovaikutuksen avulla syntyy hyvä terapiasuhde fysioterapeutin ja asiakkaan välille, koska sen avulla luodaan yhteys toiseen ihmiseen ja koska yhteys määrittää yhteistyön laadun. 

Fysioterapian perustana on fysioterapiatiede ja siinä sovelletaan monen muun (mm. lääketieteen, terveystieteiden, liikuntatieteen, sosiaali- ja käyttäytymistieteiden) tieteenalan tutkimusta ja tietoa.  Fysioterapeutin osaamisessa on keskeistä motorisen oppimisen ja kontrollin sekä anatomian, fysiologian ja erityisesti patofysiologian sekä niihin liittyvien ihmisen toimintamahdollisuuksien ja -rajoitteiden ymmärtäminen. Lisäksi fysioterapeutti tarvitsee tietoa asiakkaan ohjaamiseen ja kohtaamiseen vaikuttavista tekijöistä sekä teknologian mahdollisuuksista että yhteisöön ja yhteiskuntaan liittyvistä asioista.

Fysioterapiaprosessi on luonteeltaan dynaaminen tapahtumien sarja, joka käynnistyy yksilön, ryhmän tai yhteisön tarpeesta. Fysioterapiaprosessi etenee fysioterapeuttisesta tutkimisesta, terapian suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Prosessin eri vaiheissa fysioterapeutin toteuttama kliininen päättely edellyttää monipuolisten tietojen ja taitojen yhdistämistä.



Kuvio 2. Fysioterapiaprosessin vaiheet (klikkaa suuremmaksi)


Fysioterapeutti soveltaa tietoperustaansa fysioterapiaprosessin kaikissa vaiheissa, terapiaa suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa. Fysioterapeutti arvioi systemaattisesti toimintansa tarkoituksenmukaisuutta ja vaikuttavuutta tietoperustaansa hyödyntäen sekä yksittäisen asiakkaan kohdalla, menetelmäkohtaisesti että organisaatiotasolla.

 

Euroopan Unionin ESCO (European Skills, Competences, Qualifications and Occupations) prosessiin liittyen ER-WCPT on määritellyt fysioterapian vuonna 2016 seuraavasti:

Physiotherapy is the health profession with expertise in movement and exercise prescription throughout the lifespan across the health spectrum. Physiotherapy involves specific interventions to individuals and populations where movement and function are, or may be, threatened by illness, ageing, injury, pain, disability, disease, disorder or environmental factors. Such interventions are designed and prescribed to develop, restore and maintain optimal health.

Physiotherapy is integral to all spheres of health and well-being such as promotion, prevention, habilitation and rehabilitation and encompasses physical, psychological, emotional and social factors. Physiotherapy involves the interaction of the physiotherapist with the client including his/her family, care givers and relevant other health professionals and communities. (http://www.erwcpt.eu/eu_and_advocacy/esco)

Fysioterapian maailmanjärjestö (WCPT) on tuottanut kuvauksen näyttöön perustuvasta toiminnasta (http://www.wcpt.org/sites/wcpt.org/files/files/KN-EBP-Overview.pdf). Näyttöön perustuva toiminta fysioterapiassa (EBP) yhdistää parhaan saatavilla olevan tutkimustiedon, kliinisen kokemuksen, potilaan uskomukset ja arvot. Se yhdistää yhteisen päätöksenteon fysioterapeutin, potilaan ja yhteisön välillä.

Näyttöön perustuvan toiminnan tavoitteena on WCPT: n mukaan kehittää fysioterapiaa vähentäen terapiamenetelmien vaihtelua. Käytännön kliinisessä työssä fysioterapian hyödyt ja riskit tulee perustua uskomuksien sijasta korkealaatuiseen tutkimukseen. Näyttöön perustuvassa toiminnassa hyödynnetään fysioterapeutin kokemustietoa ja -taitoa sekä potilaan tietoa hänen elämäntilanteesta ja resursseista.


Fysioterapeutti on liikkumis- ja toimintakyvyn asiantuntija (98%) 
Fysioterapia on ryhmä- ja yksilöterapiaa ja eri yhteisöissä tapahtuvaa toimintaa (93%)
Fysioterapian suunnittelussa huomioidaan asiakkaan tai potilaan psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä (eri mieltä = em 51%, samaa mieltä = sm 40%) ja kehon kuvaan liittyviä kokemuksia (em 56%. sm 28%)
Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisen ICF luokituksen käyttö on osa fysioterapiatyön osaamista (70%)

Jyväskylän yliopiston tekemässä fysioterapeuttien ydinosaaminen -tutkimuksessa esiin nousseet tietoperustaa käsittelevät keskeiset tulokset.