Liity jäseneksi
eAsiointi

Osittainen lomautus ja osa-aikatyö

K: Voiko työnantaja lomauttaa työntekijän vain osittain?  

V: Työnantaja saa lyhentää työntekijän lain tai sopimuksen mukaista säännöllistä työaikaa siinä määrin kuin se lomauttamisen perusteen kannalta on välttämätöntä (työsopimuslaki 5 luku 1§). 

K: Tuleeko sovittu työmäärä mainita tarkasti lomautusilmoituksessa? 

V: Lomautusilmoituksessa on mainittava vain lomautuksen peruste, lomautuksen kesto tai arvio siitä sekä lomautuksen aloitusaika. Lomautusilmoituksessa ei tarvitse kuvata tarkemmin lomautuksen toteutustapaa. 

K: Miten työajoista sovitaan, jos lomautus on osittainen? 

V: Työn tekemisestä on hyvä sopia molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Työnantaja voi lähtökohtaisesti määrittää lomautuksen toteutuksen haluamallaan tavalla. Työntekijän ja työnantajan tulee erikseen sopia esimerkiksi työntekijän oikeudesta kieltäytyä työvuoroista ja oikeudesta yhtäjaksoiseen työaikaan. Muussa tapauksessa työnantajalla on osittaisen lomautuksen perusteella mahdollisuus määrittää vapaasti haluamallaan tavalla työvuorot, eikä työntekijällä ole oikeutta kieltäytyä työstä. 

K: Koska työntekijän tulee saada työvuorot tietoonsa? 

V: Työntekijän tulee saada työvuorot kirjallisesti tietoonsa viimeistään seitsemän päivää ennen työjakson alkamista. Työjakson pituus on vähintään viikko. Työvuoroluetteloa ei saa muuttaa ilman työntekijän suostumusta, muutoin kuin töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä. (Työaikalaki 30§). Työnantaja ja työntekijä voivat sopia myös nopeammasta tilanteisiin reagoinnista, mikäli tämä molemmille osapuolille sopii. 

K: Jos työnantaja tekee osittaisen lomautuksen niin, että työntekijä tekee yhden päivän viikossa töitä, tuleeko tuntimäärä olla aina sama vai voiko se vaihdella ollen esimerkiksi jollakin viikolla 8h ja jollain 5h? Vaikuttaako tämä jotenkin ansiosidonnaisen määrään? 

V: Osittaisessa lomautuksessa viikoittainen tuntimäärä voi vaihdella. Työnantajan ja työntekijän kannattaa pyrkiä sopimaan työajoista molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Osittaisen lomautuksen aikana työntekijä saa soviteltua päivärahaa, johon vaikuttaa työtulon määrä. Työttömyyskassan sivuilta löydät tarkempaa tietoa sovitellusta päivärahasta. Työtulot eivät vaikuta työttömyyspäivärahaan lainkaan, jos ne ovat bruttona enintään 300 euroa kuukaudessa tai 279 euroa neljän viikon jaksolla. Vaikka tulosi jäisivät alle suojaosan, on sinun aina ilmoitettava kassalle tekemistäsi töistä ja saamistasi palkoista. 

K: Miten tulee toimia, jos joutuu lomautetuksi tilanteessa, jossa on jo osa-aikaisesti töissä ja rekisteröitynyt työnhakijaksi TE-toimistoon? 

V: Ilmoita TE-toimistoon ja työttömyyskassaan muuttuneesta tilanteesta. Hae päivärahaa työttömyyskassalta kassan ohjeiden mukaisesti. 

K: Onko osittaisessa lomautuksessa työnantajaa sitovaa minimityöaikaa? 

V: Laki ei tunne ns. minimituntimäärää, jonka alle ei voisi kutsua töihin. Työehtosopimuksissa vähimmäistyöajasta on voitu sopia ja tätä rajaa tulee noudattaa myös lomautustilanteessa. 

K: Olen töissä vaihtelevan työajan sopimuksella (ns. nollatuntisopimus), eikä töitä tällä hetkellä ole. Miten lomautus tai lomauttamatta jättäminen vaikuttaa? 

V: Nollatuntisopimuksella (vaihtelevan työajan sopimus, jossa työn minimituntimäärä on 0) töissä olevaa työntekijää ei voida lomauttaa. Työnantaja voi lopettaa tarjoamasta vuoroja, koska ei ole sopimuksessa sitoutunut tarjoamaan ns. minimimäärää työtä. Työttömyysturvan näkökulmasta olet osa-aikainen työntekijä, jolloin sinulla on oikeus  työttömyyspäivärahaan (tehdyn työn ja työttömyyden mukaan täysi tai soviteltu päiväraha), mikäli saamisen edellytykset muutoin täyttyvät. Ilmoittaudu TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi ja hae päivärahaa työttömyyskassasta. 

Jos vaihtelevan työajan sopimuksessa on minimituntimäärä määritelty muuksi kuin nollaksi, tällöin työnantaja on sitoutunut sopimuksen mukaan tarjoamaan tietyn määrän tunteja. Tällöin siis työnantaja voi lomauttaa, jos töitä ei ole tarjolla. 

Jos joudut irtisanotuksi, saat irtisanomisajalta palkan lähtökohtaisesti tekemäsi irtisanomisajan työn perusteella. Jos työtunnit alittavat 12 edellisen viikon tarkastelujakson tunnit, irtisanomisajan palkka tulee korjata vastaamaan tätä keskimääräisen työajan palkkaa (työsopimuslaki 6 luku 4a §). 

K: Sovimme työnantajan kanssa työskentelystä tarpeen mukaan. Vastaako tilanne vaihtelevan työajan sopimusta (ns. nollatuntisopimusta), jossa on oikeus kieltäytyä työvuoroista? 

V: Vaikka työaikaa on arvioitu samaan tapaan kuin vaihtelevan työajan sopimuksessa (esim. 0-20 h), ei automaattisesti voida katsoa syntyvän työsopimuslaissa olevaa vaihtelevan työajan sopimusta. Työntekijällä ei siis ole oikeutta kieltäytyä työvuoroista. 

K: Työnantaja (KVTES) ehdotti lomarahojen vaihtoa vapaaksi, tällä voidaan kuulemma välttää lomautukset. Onko minun kannattavaa suostua ehdotukseen? 

V: Lomautus on työntekijälle pääsääntöisesti edullisempi vaihtoehto kuin lomarahavapaa. 

Lomautettuna työntekijällä on oikeus työttömyyskorvaukseen. Normaalisti korvausta saa viiden omavastuupäivän jälkeen, mutta nykyisessä poikkeustilanteessa omavastuupäiviäkään ei todennäköisesti ole. Valtionevosto on esittänyt poikkeuslakien tulevan voimaan 1.4.2020 lähtien takautuvasti 16.3.2020 alkaen. Tällöin lyhyetkin lomautukset ovat työntekijälle kannattavampia kuin lomarahavapaan pitäminen. Ajankohtaisen tiedon löydät työttömyyskassan sivuilta. 

Lomarahan vaihtamisesta vapaaseen on sovittava paikallisesti myös koronapanepidemian aikana. Ennen sopimuksen allekirjoittamista se on toimitettava nähtäväksi JUKOn kunnan paikallistyöryhmälle (sihteeri Jouni Vattulainen, jouni.vattulainen@juko.fi). 

Lomarahan vaihtosopimuksia ei  tulisi tehdä säästösopimuksina. 

K: Miten määräaikaisessa tai toistaiseksi voimassa olevassa lomautuksessa voi irtisanoutua? 

V: Työntekijä voi irtisanoa työsuhteensa päättymään lomautuksen aikana ilman irtisanomisaikaa, kun työnantajan ilmoittamaan työnalkamispäivään on yli seitsemän vuorokautta. Tällöin oikeus irtisanomisajan palkkaan kuitenkin yleensä menetetään. Kun lomautus on kestänyt yhtäjaksoisesti yli 200 kalenteripäivää, sinulla on oikeus päättää työsuhde ja saada korvauksena irtisanomisajan palkka ilman työvelvoitetta. Sääntö ei koske osa-aikalomautusta. 

Työntekijällä on oikeus täyteen irtisanomisajan palkkaan myös, jos työnantaja irtisanoo työsuhteen lomautuksen aikana. Työnantaja voi tällöin velvoittaa työntekijää tekemään normaalia työtään irtisanomisajan. 

K: Mikä on lomautusilmoituksen merkitys työntekijän kannalta?  

V: Lomautusilmoituksen merkitys on työntekijän kannalta siinä, että hän saa ensinnäkin tietää lomautuksen alkamisesta ja ajankohdasta ajoissa. Työntekijä tarvitsee lomautusilmoitusta myös työttömyyspäivärahan hakemiseen. Jos työnantaja ei ole antanut työntekijälle kirjallista lomautusilmoitusta, tämän on annettava tälle kirjallinen lomautustodistus, josta ilmenevät samat asiat kuin lomautusilmoituksesta 

K: Työnantaja haluaa, että allekirjoitan lomautusilmoituksen. Voidaanko tämä tulkita siten, että olen vapaaehtoisesti suostunut lyhyempään lomautusilmoitusaikaan ja luovun vapaaehtoisesti palkastani ja työttömyysturvastani?  

V: Ei voida, ellei lomautusilmoituksessa mainita siitä, että osapuolet ovat sopineet lyhyemmästä lomautusilmoitusajasta tms. 

K: Mitä tarkoittaa, että työnantaja ja työntekijä sopivat lomautusilmoitusajan lyhentämisestä? Pitääkö tehdä erillinen sopimus asiasta (eri kuin lomautusilmoitus)? 

V: Jos lomautuksesta tehdään sopimus työnantajan ja työntekijän kesken, se tulee tehdä kirjallisena ja siinä tulee mainita lomautuksen alkamisajankohta, kesto ja lomautuksen päättymisajankohta. Sopimusperusteinen lomautus voi olla voimassa vain määräajan, ei toistaiseksi. 

K: Työnantajani on tehnyt lomautusilmoituksen väärin. Onko tällä vaikutusta työttömyyspäivärahan saamiseen? Mitä voin tehdä, jos ilmoitus on tehty väärin?  

V: Väärin tehty lomautusilmoitus hankaloittaa, tai pahimmassa tapauksessa estää työntekijän työttömyyspäivärahan saamisen. On suositeltavaa tuoda selvästi esiin eriävä mielipide, ettei myöhemmin voida väittää, että asiasta olisi ollut yhteisymmärrys. 

K: Työnantaja ehdottaa lomautuksesta sopimista. Miten minun kannattaisi toimia?  

V: Emme suosittele sopimaan lomautuksesta. Työnantajan tulisi tehdä lomautus yksipuolisena toimenpiteenä laissa säädettyä tai työehtosopimuksen mukaista lomautusilmoitusaikaa noudattaen.