16/09/2020

Fysioterapeuttien vuoden 2021 maailmankongressi siirtyy verkkoon

Maailman fysioterapiajärjestö World Physiotherapy päätti koronaviruspandemian vuoksi siirtää vuoden 2021 maailmankongressin kokonaan verkkoon. Alunperin pitopaikaksi oli valittu Arabiemiraattien Dubai, jonka ihmisoikeustilanne herätti syksyllä 2019 paljon keskustelua. Suomen Fysioterapeuttien edustajisto linjasi tällöin yksimielisesti, että liitto ei lähetä kongressiin virallista delegaatiota. Samalla kehotettiin jäsenistöä pohtimaan kriittisesti myös omaa osallistumistaan.

Nyt tilanne on muuttunut. Kongressin järjestäjä on Maailman fysioterapiajärjestö, eivätkä Arabiemiraatit ole enää sen isäntämaa. Liiton hallitus kävi asiasta keskustelua edustajiston kanssa. Tämän pohjalta tehtiin päätös välittää jäsenistölle viestiä kongressin abstraktihausta muistuttamiseksi. Tarkemmat päätökset esimerkiksi liiton virallisesta osanotosta kongressiin tehdään vasta seuraavassa edustajiston kokouksessa marraskuussa.

Abstraktien jättöaikaa on muutoksista johtuen pidennetty 24.9. saakka ja kuulijoiden rekisteröityminenkin avataan vasta myöhemmin. Kaikki halukkaat ehtivät siis hyvin vielä mukaan!

Lue lisää: https://congress.physio/2021