03 | Heli Kangas

Heli Kangas, Espoo

Työskentelen HUS-Tietohallinnossa Apotti-hankkeessa projektipäällikkönä. Hanke on laaja potilas- ja asiakastietojärjestelmä, joka otetaan käyttöön Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, Helsingissä, Vantaalla, Kirkkonummella, Kauniaisissa ja Tuusulassa. Apotin ensimmäinen käyttöönotto Peijaksen sairaalassa on marraskuussa 2018. Tekemistä siis riittää.

Toimin edustajistossa edellisen kauden liiton henkilöjäsenten edustajana ja Kuntoutusalan Asiantuntijoiden hallituksessa 2016-2017. Olen myös työskennellyt Suomen Fysioterapeuteissa kehittämisasiantuntijana vuosina 2004-2012 koulutus- ja tutkimusasioiden parissa. Liiton yrittäjäjäsenille annoin neuvoja vuosina 2016-2017.

Edustajisto on minulle luonteva tapa edistää fysioterapeuttien ammatillisia asioita. Erityisesti minua kiinnostaa fysioterapeuttien suoravastaanotto. Väittelin aiheesta Kuopion yliopistossa keväällä 2017. Toimintaympäristöt, joissa fysioterapeutit työskentelevät nykyään, muuttuvat kiihtyvään tahtiin. Hyvä esimerkki tästä on suunnitteilla pitkään ollut sote-uudistus. Fysioterapeuttien tulee toimia yhtenä rintamana, jottei nykyiset hyvät käytännöt huku uudistuksen pyörteisiin.