Liity jäseneksi
eAsiointi

Pääkirjoitus 5/22

Sote-uudistuksen heikot signaalit

Ajattelemme tulevaisuutta helposti nykyhetken jatkona, jossa asiat ovat suurin piirtein samalla tavalla, mutta nopeampia, isompia, tehokkaampia.

Näin toteavat Mikko Dufva ja Christopher Rowley Sitran Heikot signaalit 2022 – tarinoita tulevaisuuksista -selvityksessä. Mikä merkitys näillä signaaleilla on?

Futuristi Elina Hiltusen määritelmän mukaan heikko signaali on ensioire muutoksesta tai merkki nousevasta asiasta, joka saattaa olla tulevaisuudessa merkittävä (2010). Jokin asia on siis jo toteutunut, mutta se voi tuntua meistä oudolta, hämmentävältä tai pöyristyttävältä. Se voi siis olla merkki jostakin suuremmasta mahdollisesta muutoksesta, Dufva ja Rowley täsmentävät.

Sote-uudistuksen vuosiin on liittynyt runsaasti hämmentäviä, heikkoja signaaleja, mutta niitä kuullaan ja tulkitaan eri tavoin. Juuri se on mielenkiintoista.

Terveydenhuollossa toisten ammattien työtä ja merkitystä ei aina tunneta riittävästi. Siksi on tärkeää pohtia, miten heikkoja signaaleja kuullaan ja tulkitaan nyt, kun työstetään hyvinvointialueiden toimintamalleja.

Heikkojen signaalien tulkinta riippuu Dufvan ja Rowleyn mukaan paljon siitä, miten lähellä niistä tehtävät tulkinnat ovat henkilön omaa maailmankuvaa (lue=ammattia). Juuri tämä tekee signaaleista heikkoja. Uskalletaanko hypätä pois omasta kuplasta ja keskustella erilaisista tulkinnoista.

Kirjoittajat muistuttavat, että muutoksen edessä olemme helposti jatkuvuusaddikteja. Sote-uudistuksessa kuntoutus rajattiin hämmentävän nopeasti omaksi kokonaisuudekseen, johon palattaisiin sote-rakenteiden jälkeen. Ehkä se vain ymmärrettiin laveasti, liian itsestään selväksi osaksi kaikkea tai – kuten raadollinen perustelu kuului – liian monimutkaiseksi lainsäädännöltään ja rahoituspohjaltaan.

Oliko tämä ratkaisu addiktiota vanhaan järjestelmään, kun sitä ei haastettu kuin kuntoutusalojen puolelta? Dufvan ja Rowleyn mukaan haastaminen ei tarkoita kaiken vanhan hylkäämistä, vaan tilan luomista uudelle ajattelulle. Siinä kuntoutuksen olisi pitänyt olla heti mukana.

Tämän puolesta puhuu myös sote-uudistuksen yksi keskeinen tavoite: painopistettä siirretään raskaista palveluista ehkäisevään ja ennakoivaan toimintaan sekä asiakaslähtöisyyteen. Tämä on kuntoutuksen ydintä.

Mennyttä ei saa muutettua, ja toki uudistettava kokonaisuus on valtava. Sitä ohjaa nyt muun muassa erittäin tärkeä THL:n Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma. Se on avainasemassa kehitettäessä peruspalveluja, eikä vain kuntoutuksen näkökulmasta.

Ohjelmatyön puolivälin raportin mukaan (2022) nyt mitattujen paikallisten pilottien tulokset eivät vielä näy kansallisissa hyötymittareissa. Syiksi mainitaan, että pääpaino on ollut vielä suunnittelussa, eivätkä toimintamallit ole vielä laajalti hyvinvointialueiden käytössä. Vuotta 2023 pidetään ratkaisevana.

Nyt jos koskaan hiljaisia signaaleja on tulkittava tarkasti ja kysyttävä ”mitä jos,” Dufvaa ja Rowleyta vapaasti mukaillen. Kiire kentällä on valtava, mutta mitä jos on muita syitä, jotka vaikeuttavat alueilla tehtävää kehittämistyötä?

Mitä jos odotukset tulevasta ja käsitykset nykytilanteesta ovat erilaiset eri toimijoilla? Mitä jos kansalliset seurantamittarit tai hankkeiden oma-arvioinnit eivät tunnista sellaisia signaaleja, jotka auttaisivat kulkemaan kohti toivottua, yhdessä ajateltua tulevaisuutta sujuvista palveluista?

Mitä jos kuntoutus ei integroidukaan enää tavalla, joka lävistää palveluketjut? Se tosin on nyt mukana monissa erillisohjelmissa. Silti hämmentyneitä signaaleja kuuluu siitä, miten kuntoutusta tulkitaan lääke- ja hoitotieteen näkökulmista.

Sitran asiantuntijoita lainaten, uteliaisuus ja halu ymmärtää ovat avaimia niin hiljaisten signaalien tulkintaan kuin tulkinnoista keskustelemiseen. Onneksi tiivistä yhteistyötä ja suunnittelua korostetaan Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeiden ja hyvinvointialueiden välillä.

Saija Suominen
päätoimittaja
@saisuomi