eAsiointi

Uusin numero 6/2019

» Katso uusimman lehden sisällysluettelo tästä
» Lue sähköinen lehti (kirjautumisohje alla)

Pääkirjoitus

Tule-näyttö, tule!

Teema näyttöön perustuvasta tuki- ja liikuntaelimistön harjoittelusta vaikuttaa ensiajatuksella selkeältä kokonaisuudelta. Sen työstö on kuitenkin edeltänyt useita valintoja.

Sana harjoittelu on jo itsessään moniselitteinen. Ehkä selkeintä olisi puhua näyttöön perustuvasta toimintaotteesta. Tällainen fysioterapeuttinen harjoittelu rakentuu korkeatasoiseen, satunnaistettuun ja kontrolloituun tutkimustietoon sekä sen soveltamiseen.

Tutkimus, joka perustuu pitkälti ryhmiin ja siitä tehtäviin yleistyksiin, ei ole silti yksinkertainen asia. Ihminen on ihminen, aina yksilöllinen. Siksi näyttöön perustuva tule-harjoittelu haastaa fysioterapeutin kliinisen päättelyn ja vuorovaikutustaidot. Toisaalta jokaisen tule-ongelman kuntoutuksesta ei aina löydy tasokasta näyttöä.

The BMJ -lehdessä julkaistun tuoreen australialaisen tutkimuksen mukaan 54 prosenttia fysioterapeuteista noudattaa näyttöön perustuvaa toimintaotetta ja 43 prosenttia fysioterapeuteista valitsee menetelmiä, joita ei suositella (1). Vaikka tutkimus ottaa huomioon vain yksittäiset terapiamuodot eikä niiden yhdistelmiä, luvut antavat ajattelemisen aihetta.

Keho ja sen tule-ongelmat ovat myös haaste itsessään. Vastaanotolle saapuu aina sekä fyysisesti että psyykkisesti kokonainen ihminen. Yksittäistä tule-ongelmaa ei voi kuntouttaa tarkastelematta koko kehon toimintaa ja liikemalleja tai ottamatta huomioon kuntoutujan arjen tarpeita, kuten monessa tämän lehden artikkelissa todetaan.

Tule-sairaudet ovat toiseksi suurin työkyvyttömyyden ja toiminnanvajauksen aiheuttaja maailmassa (2). Tässä teemassa keskitytään neljän yleisen tule-ongelman fysioterapeuttiseen harjoitteluun. Kirjoittajat ovat tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapian erikoisasiantuntijoita, jotka saivat valita tavan, jolla lähestyä aihetta.

Yksittäinenkin kuntoutustapahtuma on osa laajempaa kontekstia. Siksi teeman alussa kolme eri asiantuntijaa puntaroi tule-fysioterapian nykytilaa ja tulevaisuutta. Toivottavasti fysioterapia on edellisiä yrityksiä kiinteämpi osa tuoreinta sote-uudistusta, vaikka kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotuksille ei ole vielä rahaa eikä linjauksia.

Kaikki kolme – kliinisen fysioterapian professori Arja Häkkinen, kansliapäällikkö Kirsi Varhila ja ortopedian ja traumatologian professori Teppo Järvinen – liputtavat fysioterapeutin suoravastaanoton puolesta. Varhilan kommentti siitä, miten potilas usein haluaa vain lääkärille mutta on usein silloin väärässä paikassa, on osuva. Järvinen puhuu kroonistumista ennaltaehkäisevästä tuesta ja siitä, miten terveydenhoidon tilasta tarvitaan avoimempaa keskustelua.

Sen aika on juuri nyt, kun keskustelu käy kuumana lääkäreiden ja hoitajien määrän lisäämisestä. Näyttöä on myös siitä, mitä tapahtuu työnjakoa uudistamalla. Oleellista on hyödyntää kaikkien ammattilaisten kuten fysioterapeuttien ydinosaamista.

Saija Suominen
päätoimittaja
@saisuomi

 

Sähköinen lehti ja arkisto

Liiton jäsenet voivat lukea Fysioterapia-lehden myös sähköisenä Lukusali-palvelussa. Arkistosta löydät myös aiemmat numerot kahden vuoden ajalta.

Kirjautumisosoite: www.lukusali.fi
Käyttäjätunnus: oma sukunimi kokonaan ISOIN kirjaimin
Salasana: oma jäsennumero

Kirjautumisen jälkeen Fysioterapia-lehti löyty valikosta ”Terveys”.

Ongelmatilanteissa:
toimisto@suomenfysioterapeutit.fi, p. 0207 199 590

Jäsenkysely 2019

Lue lisää