Shova vai tutkimus?
Minua puhuttelee jalka, jonka kohtaan usein koiralenkillä. Sen omistaja lepää näkymättömissä kotinsa sohvalla, mutta selkänojalle asetettu jalka näkyy estoitta ohikulkijoille.
Jalassa ei ole sinänsä mitään kiinnostavaa, mutta tiedän sen kuuluvan keski-iän ohittaneelle ikääntyvälle miehelle. Omalla asennollaan hän heittää härän pyllyä liikuntasuosituksille.
Jalka provosoi kysymään: miten suositusten tutkittu tieto tavoittaisi miehen ja saisi jalan pois sohvalta liikkumaan? Kenties hän tietää, että lihasmassa pienenee ilman harjoittelua 50. ikävuoden jälkeen, mutta kamppailee sen kanssa, ettei saa itseään liikkeelle.
Keskeistä lienee se, miten mieheen saa yhteyden tavalla, joka sopii hänelle, ja millaista tukea hän tarvitsee liikunnallisemman elämäntavan omaksumiseen. Tilanne on kovin tuttu. Yli 70-vuotiaat viettävät suurimman osan valveillaoloajastaan, keskimäärin 11 tuntia, paikallaan istuen tai makoillen (1).
Yksi tuore esimerkki ikääntyneiden liikkumisen edistämisestä on UKK-instituutin Ikä-HYTE-hankkeen ja Tampereen kaupungin liikuntapalveluiden helmikuinen seminaari (2). Sen katse oli vahvasti suunnattu eri sektoreiden väliseen alueelliseen yhteistyöhön, toimintakykyyn ja kaatumisten ehkäisyyn sekä kohdeyhmälähtöisiin palveluihin.
Seminaarin maalaama tilannekuva ei kaunistele: liikuntapalveluihin osallistuu vain pieni, hyväkuntoisin osa ikääntyneistä. Liikkuminen vähenee iän myötä, ja samalla liikkumisvarmuus heikkenee ja kaatumiset yleistyvät.
Seminaarissa pohdittiin muun muassa sitä, millainen on eri toimijoiden rooli palvelujen tuottamisessa ja kehittämisessä. Kenelle palveluja nykyisin oikeasti tuotetaan, ja miten iäkkäille suunnattu palvelu tarjonta saadaan nykyistä näkyvämmäksi? Miten ylipäätään viestiä
tämän hetken iäkkäille?
Vuodenvaihteen tuntumassa julkaistiin myös kaksi mielenkiintoista FINGER-tutkimuksen artikkelia, jotka korostavat ikääntyneiden kokonaisvaltaisen elintapaohjauksen merkitystä (3).
Ensimmäisen mukaan elintapaohjaus lisäsi liikuntaa ja vähensi etenkin iäkkäiden miesten ensimmäisiä haurastumisen merkkejä. Toisaalta monet yksilölliset tekijät vaikuttavat siihen, millaisia elintapamuutoksia henkilö pystyy tekemään ja miten ne säilyvät elintapa ohjelmaan osallistumisen jälkeen.
Toisen, seitsemän vuoden liikunta-aktiivisuuden seurantaan perustuvan tutkimuksen tulokset osoittavat, miten elintapaohjaus auttaa ylläpitämään liikunnallista elämän tapaa. Kipu ja masennusoireet tuottavat kuitenkin merkittäviä esteitä ikääntyvien liikuntaharjoittelulle.
Jos liikkumattomuus olisi helppo ratkaista, olisi se jo ratkaistu. Lisätietoa tarvitaan, jotta sohvat omistajineen pysyvät joustavina.
Tätä tavoitetta tukee neljän vuoden välein toteutettava KunnonKartta-väestötutkimus. Tulevana syksynä siinä mitataan nyt myös ikääntyneiden liikkumista, paikallaanoloa ja unta liikemittareilla sekä fyysistä kuntoa luotettavilla kuntotesteillä.
Samalla selvitetään niiden yhteyttä muun muassa sairastavuuteen, terveyteen liittyvään elämänlaatuun ja työkykyyn sekä sitä, mitkä tekijät ovat yhteydessä liian vähäiseen liikkumiseen.
Psykososiaalinen ihminen on ihmeellinen, myös siinä, miten inhimillisen epärationaalisesti hän toimii omassa arjessaan. Häntä meidän tulee ymmärtää entistä syvällisemmin ja tukea hänen arkeaan tutkimuksen ja käytäntöjen hyvällä liitolla.
Saija Suominen
päätoimittaja
@saisuomi
