Teko- vai tukiäly?
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry julkaisi lokakuussa päivitetyt suositukset tekoälyn käytöstä ammattikorkeakouluille (1). Kyse ei ole tekoälystä vain osana oppimisprosessia, vaan myös keskeisestä työelämätaidosta.
Millaisiin mahdollisuuksiin tekoäly liitetään fysioterapiassa? Sen odotetaan tehostavan muun muassa dokumentointia, kliinistä päättelyä ja näyttöön perustuvan terapian soveltamista. Esillä ovat myös kuntoutuspolkujen optimointi, kotiharjoitteiden seuranta ja motivointi sekä puettavat laitteet ja robotiikka.
Terveydenhuollossa tekoälyn käyttö edellyttää vankkaa tutkimustietoa sen turvallisuudesta, kustannustehokkuudesta ja kyvystä tuottaa sovellettavaa kliinistä näyttöä. Jos tiedot on syötetty oikein ja tekoälyä opetettu asianmukaisesti, tekoäly voi esimerkiksi auttaa toimintakykyyn vaikuttavien tekijöiden tunnistamista potilaskertomuksista (2).
Fysioterapian opiskelijat ovat jo suvereenisti omaksuneet tekoälyn työ kalukseen, kuten Joni Marjoniemi kirjoittaa lehden Opiskelijaboksissa. Koulussa tekoälyn käyttö ei aiheuta huolta ihmishenkiin liittyvästä vastuusta, mutta aidon oppimisen merkitys korostuu. Tällä hetkellä opiskelijoiden tärkeimmät työkalut ovat ChatGPT:n kaltaisia kielimalleja. Yksinkertaisimmillaan niitä käytetään ideoimiseen, kielenhuoltoon ja tekstin tiivistämiseen, mutta tekoälytyökalut taipuvat myös huomattavasti vaativampiin tehtäviin.
Mitä tekoäly itse sanoo käytöstään fysioterapian opiskelussa? ”Hyödyn maksimoimiseksi on hyvä käyttää minua tukena mutta yhdistää opiskeluun myös perinteisiä menetelmiä, kuten lukemista, keskusteluja ja käytännön harjoituksia.” Se listaa käytön hyviä ja huonoja puolia sekä huomauttaa myös liiallisen käytön riskeistä ja riippuvuudesta.
Aiemmin syksyllä silmiini osui blogi, jossa asiantuntija Petri Silmälä Metropoliasta pohti tekoälyn käyttöä oppimistoiminnassa. Hapuileva lähdekritiikki, syrjivien mallien riski, luovuus ja tekijänoikeuskysymykset ovat esimerkkejä haasteista, jotka on huomioitava kouluissa. Toiveet teko älyn hyödyistä ovat suuria, mutta tällä hetkellä se näyttäisi toimivan parhaiten oppimispalveluiden tukitoiminnoissa. (3)
Arenen suosituksista on hyvä nostaa pari tärkeää asiaa. Ensinnäkin tekoälyn moninaisesta potentiaalista huolimatta se ei korvaa ihmisten ajattelua, substanssiosaamista tai sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta tapahtuvaa kehittämistä ja arvontuotantoa.
Toiseksi tekoälystä pitäisi Arenen mukaan puhua enemmän tukiälynä. Tekoäly ei ole ”älykäs” siten, että se ymmärtäisi sisältöjä. Pedantti ja kieliopillisesti oikea tuotos voi antaa vaikutelman oikeellisuudesta huolimatta mahdollisista harhoista. Tämä korostaa entisestään substanssiosaamisen merkitystä, jonka välittäminen opiskelijoille on koulujen tehtävä.
Kolmanneksi niin sanottu liikennevalomalli on yksi keino ohjata opiskelijoita siinä, milloin ja miten tekoälyä voi käyttää oppimistehtävissä. Oleellisinta lienee, ettei kukaan sulje silmiään – ei tekoälyn käytöltä, eikä sen vaikutuksilta. Koulut ovat isojen haasteiden mutta myös mahdollisuuksien keskellä, kun ne jatkuvasti linjaavat ja ohjeistavat tekoälyn käyttöä osana opetusta.
Saija Suominen
päätoimittaja
@saisuomi
