Pullakielto jyrää kuntouttavaa työkulttuuria
Ikääntyneiden määrän tiedetään kasvavan nopeasti Suomessa, mutta keskustelu heidän palveluistaan pyörii usein joko hoivan tai erikoisten yksityiskohtien ympärillä.
Viimeksi mainitusta löytyy tuore esimerkki Pirkanmaalta: pullaa ei saa enää leipoa vapaaehtoisvoimin Pirkanmaan hyvinvointialueen päivätoiminnan yksikössä (1).
Kieltoa perustellaan hygieniasyillä ja yhtenäisillä käytännöillä. Vapaaehtoisena leivottu pulla on tulkittu terveysriskiksi, vaikka tekijällä on hygieniapassi. Kieltoa kommentoivassa mielipidekirjoituksessa kysytään aiheellisesti, olemmeko kadottaneet inhimillisyyden sääntöjen taakse (2).
Tuore Valtioneuvoston kanslian raportti nostaa esille ikäystävällisyyden merkityksen suomalaisessa väestöpolitiikassa (3). Tällä tarkoitetaan ympäristöjä, palveluja ja yhteisöjä, jotka tukevat iäkkäiden mahdollisuuksia hyvään ja aktiiviseen vanhenemiseen.
Raportin mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden indikaattorit ovat liian kapeita, järjestelmälähtöisiä ja vaihtelevasti käytettyjä. Ne keskittyvät pääasiassa iäkkäiden terveydentilaan ja palvelujen käyttöön – eivät osallistumisen mahdollisuuksiin, koettuun turvallisuuteen tai iäkkään omaan kokemukseen ja osallisuudentunteeseen.
Pullan leivonta ei ole kuntouttavan päivätoiminnan indikaattori, mutta sen kieltäminen on osuva esimerkki asiakaslähtöisyyden sivuuttamisesta. Kysyikö kukaan ikääntyneiden mielipidettä? Vaikka kyse olisi muistisairaista asiakkaista, he todennäköisesti pystyvät kuvaamaan yhteisen pullantuoksuisen hetken merkityksen arjessaan.
Vaihtoehto ei ole pipareiden teko – pirkanmaalaisen esityksen mukaisesti – jos toimintamahdollisuuksia samaan aikaan vaikeutetaan. Yhdenmukaiset käytänteet on tulkittu jyrkimmän kautta (2).
Tällaiset päätökset koettelevat vanhuspalveluiden gerontologista otetta. Päätöksistä unohtuu vanhuus omana erityisenä elämänvaiheenaan. Alituisena vaarana on myös passivoiva kulttuuri, jossa ikääntyneen omat voimavarat ja hyvinvointi jäävät sivuun.
Ikäihmisten kuntoutuksen ymmärrys nousi esille myös Suomen Fysioterapeuttien edustajistossa marraskuussa. Ikääntyvien parissa työskentely edellyttää erityisosaamista kaikilla sektoreilla. Työn vetovoimaisuutta on vahvistettava, jotta tulevaisuudessa on riittävästi osaajia.
Kaikki päivätoiminta ei ole tavoitteellista kuntoutusta. Sen sijaan kaiken hoivan ja siihen liittyvien palveluiden tulisi sisältää kuntouttavia, toiminta kykyä vahvistavia ja asiakkaan osallisuutta lisääviä elementtejä. Kuten HS:n mielipiteessä todetaan: yhteinen tekeminen, tutut tuoksut ja sosiaalinen vuorovaikutus lisäävät hyvinvointia sekä tukevat muistia, ruokahalua ja toimintakykyä.
Ajattelutapa, jonka ydin lepää kuntouttavassa työkulttuurissa, ei kuulu vain fysioterapeuteille, vaan jokaiselle soteammattilaiselle, joka kohtaa työssään ikääntyneitä. Se kuuluu myös järjestelmää edustaville päättäjille, jotka tässä tapauksessa näkevät pullan vain pullana.
Saija Suominen
päätoimittaja
@saisuomi
