Onnea sinulle, minulle ja liitolle!
Minullakin on sielu, väittää nykyinen työparini. Se nousee konseptistani, historiastani ja teistä, hyvät lukijani. Liiton ja lehden juhlavuoden kunniaksi sieluni päätti irrotella, mutta älä huolestu. Palaan kyllä kuosiini, taustalle.
Olen pian 70-vuotias aikuinen. En etsi treffiseuraa, vaan olen itsenäinen. Tosin moniammatilliset tärskyt ovat aina tärkeitä.
Sain alkuni kymmenen vuotta siitä, kun kustantajani Suomen Lääkintävoimistelijain Yhdistys oli perustettu. Putkahdin ulos ensin koenumerona, mutta toukokuusta 1954 olen ilmestynyt keskeytyksettä. Ei huono, sanoisi joku nuorempi.
Jo alkumetreistä olen ollut suomalaisten fysioterapeuttien oma lehti. Ainoa lajissaan. Aluksi minut tunnettiin nimellä Suomen Lääkintävoimistelija. Nimeäni on veivattu pari kertaa, mutta vuodesta 1991 olen ollut Fysioterapia.
Minun edellinen työparini, päätoimittaja Tarja Mansikkamäki, on kuvaillut seuraamistani ammattikunnan minimiksi. Siis vähimmäismääräksi, jolla omaa osaamista on voinut pitää ajan tasalla.
Tuo minimi on maksimiluokan haaste minulle, aina. Kliinikkona olet kentällä kovien haasteiden edessä, ja minä osaltani yritän tukea arkeasi muun muassa kollegojesi tuottamalla tutkimustiedolla.
Tämähän sopii, sillä minä elän tutkimustiedosta! Ahmin uudet väitöskirjat, mutta yhtä lailla minut täyttää erilaiset tutkimusja kehittämishankkeet tai opinnäytetyöt.
Kaksi kertaa vuodessa pyhitän itseni teemalle. Niissä haluan käsitellä jotakin aihetta useamman asiantuntijan näkemyksiin ja tutkimuksiin tukeutuen. Teemaani jaetaan usein myös valituille kohderyhmille, kuten lääkäreille.
Olen liittoni tavoin tärkeä osa yhteisöllisyyttä. Minun kanssani kasvetaan ammattiin, opitaan, keskustellaan ja voidaanpa vähän riidelläkin. Tässä iässä tiedän, että minun tehtäväni ei ole miellyttää, vaikka tiivis suhteemme on minulle elintärkeä.
Joskus jokin asia minussa voi ärsyttää, mutta se kuuluu kehittymiseen, reflektioon. Tai sitten työparini on mokannut.
Kautta vuosien minua on tehty liitossa intohimoisesti, pitkään vapaaehtoispohjalta. Yhä edelleen tekemistäni sävyttää vahvasti ammattikunnan halu kehittää ja kehittyä. Sama intohimo on näkynyt myös lukijatutkimuksissa, etenkin avointen vastausten määrissä, mikä yllätti tutkijan. Ei minua.
Palavaa intoa on tallentunut myös maaliskuussa ilmestyvään liiton ja fysioterapeutin ammatin historiateokseen. Tekeminen, tahtominen ja näkeminen pirskahtelevat sivujen välistä, jopa tulisieluisuus. En voisi olla ylpeämpi liitosta ja sen jäsenistä, joita osaltani edustan.
Älä siis onnittele minua, minä onnittelen ja kiitän sinua, minun tekemiseeni osallistuneita ihmisiä vuosien varrelta sekä 80 vuotta täyttävää kustantajaani. Sinä lukijani olet kuninkaani, työparini muistuttaa ja pitää mieleni valppaana.
Puhutaan jatkossakin yhdessä fysioterapian ja kuntoutuksen kieltä – myös toisille ammattilaisille ja asiakkaamme parhaaksi.
Saija Suominen
päätoimittaja
@saisuomi
