25/02/2021

Koska fysioterapeutit saavat koronavirusrokotteen?

Koronavirusrokotusten toteuttaminen on herättänyt keskustelua myös fysioterapeuttien keskuudessa. Esimerkiksi ikääntyneiden parissa työskenteleville elinkeinonharjoittajille on ollut epäselvää, kuuluvatko he ensivaiheessa rokotettaviin terveydenhuollon ammattilaisiin. Suomen Fysioterapeutit on tiedustellut asiaa sekä THL:lta että sosiaali- ja terveysministeriöltä, mutta selkeää vastausta ei ole saatu.

Tämän hetkinen tulkintamme on, että että ikääntyneiden sosiaalihuollon asiakkaiden parissa työskentelevät elinkeinonharjoittajat tulee rokottaa samaan aikaan kuin hoitolaitoksen muu henkilöstö. Rokotusten toteutusvastuu on kunnalla, joten elinkeinonharjoittajia suositellaan olemaan rokotuksen suhteen suoraan yhteydessä rokotuksia antavaan tahoon.

Koronavirusrokotuksia toteutetaan valtioneuvoston asetuksen perusteella ja rokotusjärjestystä on tarkennettu THL:n toimesta. Rokotusjärjestys on herättänyt yleisestikiin kysymyksiä, joihin STM ei valitettavasti ole pystynyt vastaamaanSTM:n muistiossa on kuitenkin todettu, että työntekijän ammattinimike tai työnantaja (yksityinen tai julkinen) ei vaikuta priorisointiin.

Onko rokote pakko ottaa?

Koronavirusrokotus on vapaaehtoinen, mutta tartuntatautilain 48 § mukaan terveydenhuollossa työskentelevillä tulee olla riittävä rokotesuoja. Laki on työnantajaa velvoittava, eikä puutteellisella rokotesuojalla voi jatkaa työskentelyä lääketieteellisesti arvioituna tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden kanssa.

Työntekijä voi siis valita, ettei ota rokotetta, mutta siinä tapauksessa hän ei voi jatkaa työskentelyä em. asiakkaiden kanssa. Työnantajalla on tällöin velvoite järjestää työntekijälle muuta työtä. Jos muuta työtä ei voida järjestää, voi työsopimuslain 7. luvun 2 § mukainen henkilöön perustuva irtisanomisen syy täyttyä, koska työntekijän työntekoedellytykset ovat oleellisesti muuttuneet.

Rokotuttaminen osoittaa vastuullisuutta

Suomen Fysioterapeutit suosittelee kaikkia fysioterapeutteja ottamaan koronavirusrokotteen heti kun se on mahdollista. Terveydenhuollon ammattilaisina olemme keskeisessä roolissa pandemian sammuttamisessa ja on tärkeää toimia esimerkkinä kansalaisille. Rokotuksen ottamisesta kannattaa tiedottaa asiakkaille esimerkiksi työpaikan some-kanavien kautta. Rokotuttaminen osoittaa vastuullisuutta ja on vahva viesti fysioterapiapalveluiden turvallisuudesta.

Fysioterapian Euroopan Aluejärjestö on kannustanut käyttämään somessa hashtageja #VaccinesWork, #SafeVaccines #physiotherapymoves.

 

Lisätiedot

Juho Korpi, kehittämisasiantuntija
p. 0400 166 506
juho.korpi@suomenfysioterapeutit.fi