17/06/2020

Oikeusasiamiehen mukaan Kelan toimissa ei ollut moitittavaa

 

Eduskunnan oikeusasiamies antoi 3.6.2020 päätöksensä Suomen Fysioterapeuttien ja Suomen Kuntoutusyrittäjien yhdessä kahden kuntoutujan kanssa tekemään kanteluun. Kantelu jätettiin helmikuussa 2019 ja se koski Kelan keväällä 2018 toteuttamaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen hankintojen kilpailutusta. Palvelun hinta sai tällöin kilpailutuksessa 80 % painoarvon laadun kustannuksella. Järjestöt pitävät myös suorahankintapäätöksiä pyytäneiden kuntoutujien kohtelua epäasianmukaisena. Kantelun mukaan Kela ei huolehtinut laissa säädetystä erityisasiantuntemuksesta, eikä käsitellyt kuntoutujien suorahankintapyyntöjä, mikäli nämä olivat yli 18-vuotiaita. Kela oli myös ilmoittanut kuntoutujille, ettei palveluntuottajan valintaa koskevasta päätöksestä ole valitusoikeutta.

Oikeusasiamies katsoi, ettei asiassa tullut esille mitään sellaista, mikä antaisi aihetta laillisuusvalvonnallisiin toimenpiteisiin. Annetussa vastauksessa huomioitiin se, että kahden vakuutuspiirin osalta valitukset menestyivät markkinaoikeudessa. Lisäksi katsottiin, että Kela on ryhtynyt toimenpiteisiin hankintaprosessin kehittämisen ja mahdollisen lainsäädännön muutostarpeiden osalta.

Kela on ehtinyt pitkän prosessin aikana kehittää toimintatapojaan

–Prosessi kesti lähes 1,5 vuotta, mikä on tietysti kuntoutujien kannalta inhimillisesti ajateltuna kovin pitkä aika, sanoo Suomen Fysioterapeuttien puheenjohtaja Tiina Mäkinen.

–Tuona aikana Kelan toimintaa on useiden viranomaisten toimesta selvitetty useasti, mikä on myös johtanut jo toimenpiteisiin ja toimintatapojen muutoksiin, hän jatkaa.

Mäkisen mukaan Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksista on valitettu muutamassa vakuutuspiirissä. Markkinaoikeus onkin kumonnut eteläisen ja itäisen vakuutuspiirin hankintoja. Oikeusasiamiehen kanslia ei päätöksessään ota kantaa markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluviin seikkoihin, mutta koki asian käsittelyn kannalta kuitenkin tarpeelliseksi nostaa myös tämän muutoksen esille.

–Kelan hankintojen uudistamisesta jo keväällä 2018 alkanut tapahtumasarja jatkuu edelleen, eikä loppua ole nähtävissä, harmittelee Suomen Kuntoutusyrittäjien toiminnanjohtaja Hanna-Kaisa Järvi.

–Kela on onneksi kuitenkin tehnyt jo merkittäviä muutoksia hankintaprosesseihin ja niiden perusteisiin. Viimeisimmissä kilpailutuksissa ei ole esimerkiksi enää käytetty 80 %/20 % suhdetta hinnan ja laadun välillä, vaan on palattu aiempaan 50 %/50 % suhteeseen.

Kuntoutujan kannattaa käyttää valitusoikeuttaan

Suomen Fysioterapeutit ja Kuntoutusyrittäjät ovat edelleen huolissaan kuntoutujan oikeuksien toteutumisesta. Oikeusasiamies vetoaa vastineessaan kuntoutujien valitusoikeuteen saamistaan päätöksistä. Tämä onkin yksittäisen kuntoutujan tärkein väline oman asiansa edistämiseksi. Valitusoikeuden merkitys jää kuitenkin aina riippumaan siitä, käyttävätkö kuntoutujat tätä oikeuttaan.

Järvi ja Mäkinen rohkaisevat kuntoutujia valittamaan päätöksistä, jotka ovat heidän mielestään epäoikeudenmukaisia tai virheellisiä. Etujärjestöt ovat valmiita auttamaan kaikissa tilanteissa.

–Olemme koko ajan tehneet hyvää yhteistyötä Kelan kanssa, jotta prosessit ovat jatkossa sujuvampia ja oikeudenmukaisempia, Järvi ja Mäkinen toteavat.

–Rekisteröitymismenettelyyn siirtyminen raskaiden kilpailutusprosessien sijaan, on todella tervetullut!

 

» Lataa Oikeusasiamiehen vastaus kokonaisuudessaan tästä