Fysioterapia on tärkeä osa Parkinsonin taudin hoitoa

Fysioterapia-lehti haluaa tuoda toimintakyvyn arvioimista näkyväksi ja edistää aiheesta käytävää keskustelua. Tämä artikkeli on toimintakykyä käsittelevän juttusarjan yhdeksäs osa. Sarja tehdään yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n sekä Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallisen asiantuntijaverkoston TOIMIAn kanssa.

Uuden vuosikymmenen ensimmäinen TOIMIA-suositus on valmistunut. Suositus antaa työkaluja nimenomaisesti fysioterapeuteille, sillä siinä linjataan Parkinsonin tautia sairastavan henkilön toimintakyvyn arviointia fysioterapiassa.

Suosituksen pohjana oli vuonna 2014 julkaistu eurooppalainen suositus Parkinsonin taudin fysioterapiasta (European Physiotherapy Guideline for Parkinson’s disease). Suosituksen on valmistellut vanhempi tutkija Jaana Paltamaa Jyväskylän ammattikorkeakoulusta, joka oli mukana laatimassa myös alkuperäistä eurooppalaista suositusta Suomen ja Pohjoismaiden edustajana.