11/08/2021

Yrittäjä, olethan tehnyt vaadittavat ilmoitukset toiminnastasi?

Jäsenpalvelumme kohtaa ajoittain tilanteita, joissa fysioterapia-alalla toimiva yksityinen elinkeinonharjoittaja, eli toiminimellä toimiva itsenäinen ammatinharjoittaja, ei ole tehnyt toimintaa aloittaessaan siitä ilmoitusta Aluehallintovirastoon.

Vaikka toiminta ei sinänsä olisikaan luvanvaraista, ilmoituksen tekeminen on silti lakisääteinen velvoite. Useissa julkisissa hankinnoissa ja kilpailutuksissa on myös ehtona, että itsenäisen ammatinharjoittajan ilmoitus on tehty ja palveluntuottajan (yhtiöt) luvat ovat kunnossa. Sama koskee yhtiöiden osalta myös kelakorvausten saamista.

Kehotamme nyt kaikkia yrittäjänä toimivia varmistamaan, että ilmoitus ammatinharjoittamisesta on tehty tai yhtiöiden osalta lupa toiminnalle haettu. Mikäli epäilet, että asia ei osaltasi ole hoidossa, voit tarkistaa sen ottamalla yhteyttä oman alueesi Aluehallintovirastoon. Mikäli yhtiö toimii useamman kuin yhden aluehallintoviraston alueella, ilmoitukset tehdään Valviraan.

Lisätietoa luvista

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajalla täytyy olla lupa palvelujen tuottamiseen. Palvelujen tuottajalla tarkoitetaan esimerkiksi yhtiömuotoista yritystä (Oy, Ky, Ay), osuuskuntaa, säätiötä tai yhdistystä. Palvelujen tuottamisen voi aloittaa vasta sitten, kun lupa toimintaan on myönnetty. Luvaton toiminta on rangaistavaa.

Yhden aluehallintoviraston alueella toimivalle palvelujen tuottajalle lupaviranomainen on aluehallintovirasto (avi.fi).

https://avi.fi/asioi/yritys-tai-yhteiso/luvat-ilmoitukset-ja-hakemukset/sosiaali-ja-terveyspalvelut/yksityiset-terveydenhuollon-palvelut/yksityisen-terveydenhuollon-luvat

Kahden tai useamman aluehallintoviraston alueella toimivalle palvelujen tuottajalle luvan myöntää Valvira.

https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/yksityisen_terveydenhuollon_luvat

Jos sen sijaan tarjoat terveyden- ja sairaanhoidon palveluja terveydenhuollon itsenäisenä ammatinharjoittajana tai niin sanottuna toiminimiyrittäjänä yksityisen elinkeinonharjoittajan Y-tunnuksella, tee luvan hakemisen sijaan ilmoitus toiminnastasi Aluehallintovirastoon ennen toiminnan aloittamista.

https://avi.fi/asioi/henkiloasiakas/luvat-ilmoitukset-ja-hakemukset/sosiaali-ja-terveyspalvelut/yksityiset-terveydenhuollon-palvelut/terveydenhuollon-palvelujen-tuottaminen-itsenaisena-ammatinharjoittajana

Laki yksityisestä terveydenhuollosta 9a (1549/2009)

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20091549