03/02/2022

Myös Avainta-aloilla tavoitellaan palkkaohjelmaa

Neuvottelut Avainta-alan työehtosopimuksista jatkuivat tavoitteiden esittelyllä 2. helmikuuta. JUKO tavoittelee tällä sopimuskierroksella yleiskorotuspainotteisia palkankorotuksia ja useampivuotista palkkaohjelmaa.

Palkkausjärjestelmän kehittämisessä tavoittelemme tehtävän vaativuuden ja ammatin hallinnan ja työsuorituksen arvioinnin erottamista toisistaan tehtäväkohtaiseksi palkaksi ja henkilökohtaiseksi lisäksi, kertoo JUKOn Avainta-alojen neuvottelupäällikkö Minna Holm.

Hän painottaa, että perhevapaauudistuksen muutokset on huomioitava AVAINTESin määräyksissä kuten myös lyhyt, palkallinen omaishoitovapaa.

Muita tavoitteita ovat muun muassa matkustusajan korvaaminen.

Iso ongelma on, että laajoilla työntekoalueilla esimerkiksi matka-aikaa kotoa päivän ensimmäiseen työpisteeseen ei korvaa kukaan, vaikka matkaan käytetty aika olisi työnantajan vaatimuksesta kohtuuttoman pitkä.

Sujuvampaa paikallista sopimista

Paikallisen sopimisen onnistumisen edellytyksenä JUKO pitää luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen tehtävään käytettävän ajan lisäämistä ja korvauksen kohentamista.

Sujuva ja kaikkia hyödyttävä paikallinen sopiminen edellyttää luottamusmiehen tiedonsaantioikeuksien vahvistamista. Ilman riittävää tietopohjaa on erittäin hankala neuvotella paikallisesti, Minna Holm huomauttaa.

 

Avainta-alojen työehtosopimusneuvottelut (AVAINTES) alkoivat sopimuksen irtisanomisella 12. tammikuuta. Sopimus on irtisanottu päättymään 28. helmikuuta. Neuvottelut jatkuvat perjantaina 4. helmikuuta.

 


Miksi työehtosopimusneuvottelut?

  • Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa.
  • Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.
  • Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.
  • Työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.