14/04/2022

Ministeriö siirtää JUKOn kunta-alan lakkoja pääkaupunkiseudulla – uusi 10 kaupungin lakkovaroitus toukokuulle

Työ- ja elinkeinoministeriö on ilmoittanut JUKOn ja JAUn pääkaupunkiseudun lakkojen siirtämisestä kahdella viikolla. Viikon kestävän lakon toteuttaminen ei ole siis mahdollista ennen 3. toukokuuta. Päätös koskee työnseisauksia kokonaisuudessaan.

Ministeriö perustelee päätöstään sillä, että JUKOn ja JAUn ilmoittama työnseisaus ja sen laatu ja laajuus vahingoittaisivat yleistä etua. Lisäksi perusteluissa todetaan olevan todennäköistä, ettei meneillään olevia kunta-alan neuvotteluja ehditä saattaa päätökseen työnseisauksien alkuperäiseen alkamisajankohtaan mennessä.

– Näyttää siltä, että kunta-alan lakkojen siirtäminen on sääntö eikä poikkeus. Sovittelulautakunnan on todellakin käytettävä tämä työ- ja elinkeinoministeriön määräämä lakkoaikalisä huolella hyödyksi. Kaikki kivet on käännettävä, sillä sopimusta ei synny ilman palkkaohjelmaa, sanoo JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

JUKO ja JAU (JHL ja Jyty) jättivät kunta-alan neljännen lakkovaroituksensa jo maaliskuussa vauhdittaakseen kunta-alan neuvotteluja. Alkujaan lakko olisi alkanut Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kunta-aloilla 19. huhtikuuta ja päättynyt 25. huhtikuuta, jos sopimusratkaisua ei olisi sitä ennen syntynyt.

Viides aalto tulossa toukokuussa

JUKO, JHL ja Jyty jättivät uuden eli viidennen lakkovaroituksen kunta-alalle kiirastorstaina.

Viikon kestävän lakon on määrä alkaa 3. toukokuuta Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä, mikäli kunta-alan työehtokiistaan ei saada sopua sitä ennen.

Mikäli 3. toukokuuta lakko toteutuu, sen piiriin kuuluu kerralla ennennäkemättömät yli 81 000 kuntapalkansaajaa. Aikaisemmin lakkovaroituksen antaneet liitot ovat lakkoilleet eri kaupungeissa pistelakkoina.

– Työnantajan täysi ymmärtämättömyys palkansaajapuolen perusteltuja vaatimuksia kohtaan on johtanut neuvottelutilanteen kriisiin. Nyt ollaan suuressa paikassa. Nyt ratkaistaan kuntatyön arvostus suomalaisessa yhteiskunnassa. Nyt ratkaistaan kuntatyön veto- ja pitovoima. Henkilöstö on ylpeä tekemästään työstä ja pitää sitä merkityksellisenä, niin myös kansalaiset. Nyt on työnantajan vuoro, summaa JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Lakkovaroitus koskee seuraavia kunta-alan sopimuksia: kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES), SOTE-sopimusta, opetushenkilöstön (OVTES), tuntipalkkaisten (TTES) ja teknisen henkilöstön (TS). Lisäksi lakkovaroitus koskee JHL:n osalta kuntien omistamissa yhtiöissä noudatettavaa AVAINTES-sopimusta sekä SEURETES-sopimusta.

Sovittelulautakunnan työ täysin kesken

Kunta-alan neuvottelupöydässä ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy, SPAL) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT. Kuntasektorin sopimukset koskevat noin 425 000:ta palkansaajaa.

Kunta-ala on ollut sopimuksettomassa tilassa siitä lähtien, kun Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti virka- ja työehtoneuvottelut helmikuussa.

Maaliskuun lopussa palkansaajajärjestöt hylkäsivät valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesityksen täysin riittämättömänä, minkä jälkeen valtakunnansovittelija pyysi työministeri Tuula Haataista perustamaan sovittelulautakunnan ratkomaan kiperää riitaa. Lautakunta asetettiin perjantaina 8. huhtikuuta, ja sen työ on täysin kesken.

Lakkoinfo Teamsissa 14.4. klo 17-18

Siirrosta huolimatta aiemmin ilmoitettu fysio- ja toimintaterapeuttien lakkoinfo järjestetään Teamsissa suunnitelman mukaan 14.4. klo 17-18. Lakon rajaukset yms. säilyvät ennallaan myös kahden viikon kuluttua alkaviin lakkoihin.

Suomen Fysioterapeutit ja Toimintaterapeuttilitto järjestävät kaikille pääkaupunkiseudun fysio- ja toimintaterapeuteille avoimen yhteisen keskustelutilaisuuden, jossa käydään läpi lakkoon liittyviä käytännön asioita. Kaikki osanottajat voivat myös vapaasti esittää omaan tilanteeseensa liittyviä kysymyksiä liittojen asiantuntijoille. Suosittelemme kaikille lakkokaupungeissa työskenteleville tulemista kuulolle!

» Liity kokoukseen napsauttamalla tästä