Kurikkalainen fysioterapeutti Jussi Hietikko on aina ollut mies, joka on sanonut mielipiteensä ääneen. Siksi luottamustoimia on kertynyt lukuisia. Hän innostui varhain yrittäjyydestä ja kantoi vetovastuun, kun Lääkintävoimistelijaliittoon perustettiin ammatinharjoittajatoimikunta.
Hietikko tuli vuonna 1971 valituksi Helsingin IV sairaanhoito-oppilaitokseen, rehtori Sylvi Hongan johtamaan Lääkintävoimistelijaopistoon. Opiskelijat työskentelivät sairaalassa kahdeksasta keskipäivään. Kello 13 alkaneet luennot kestivät vähintään iltakuuteen, joskus pidempäänkin.
– Arvosteluasteikko oli nollasta viiteen. Jos joutui jostain syystä menemään uusintakokeeseen ja osasi täydellisesti, arvosanaksi sai vain 2½. Tentteihin oli siis pakko osallistua ensimmäisellä kerralla.
Luokan tuntumassa, ikkunalaudalla, Jussi Hietikko näki postia, jota kukaan ei ollut avannut. Se oli tarkoitettu oppilaskunnalle. Löytö oli lähtölaukaus vaikuttajaksi. Hänestä tuli jo opintojen alkuvaiheessa lääkintävoimistelijaylioppilaskunnan puheenjohtaja. Pian hän oli myös Suomen Lääkintävoimistelijaylioppilaskuntien Liiton puheenjohtaja. Lisäksi sanavalmis nuorimies valittiin Suomen Ylioppilaskuntien Liitossa pienten oppilaskuntien yhteistyötoimikunnan puheenjohtajaksi.
– Luottamustoimieni johdosta sain automaattisesti kutsuja Suomen Lääkintävoimistelijaliiton tilaisuuksiin. Niihin osallistuin ahkerasti.
Muutosta opintojen pakkotahtisuuteenHietikosta opinnot tuntuivat liiaksi ”kiveen hakatuilta”. Joustoa ei ollut pienimmässäkään yksityiskohdassa.
– Käsittääkseni kukaan ei ollut yrittänyt muuttaa asian tilaa minua ennen. Varasin ajan Ammattikasvatushallituksen johtajan pakeille ja kerroin, mikä opinnoissa mättää ja on suorastaan epäoikeudenmukaista.
– Kaikkiaan sain hyvän vastaanoton. Arvosteluasteikko normalisoitiin ja muistaakseni myös luentopakkoon tuli lievennyksiä.
Monia ärsytti Hietikon kiinnostus ammatinharjoittamiseen ja yrittäjyyteen.
– Erään demokraattisesti johdetun vuosikokouksen jälkeen Hakaniemen torilla levitettiin lentolehtisiä, joissa minut teilattiin nimeltä.
– Olin hengessä mukana, kun kurssikaverini teki lopputyötään fysikaalisen hoitolaitoksen perustamisesta. Itse puhuin monissakin yhteyksissä siitä, että lääkintävoimistelijoitten tulisi saada pitää yksityistä vastaanottoa samaan tapaan kuin lääkäreiden ammatinharjoittajina.
Hietikko opiskeli lainarahalla, kuten useimmat muut.
– Minusta oli ikävää ja epätasa-arvoista se, että opistotason opiskelijoille myönnettiin vähemmän lainaa kuin yliopisto-opiskelijoille vedoten siihen, että tulevaisuudessa tulotasokin on korkeakoulutettuihin verrattuna matalampi.
Lääkintävoimistelijoiden odotettavissa olevat tulot eivät tosiaan olleet kummoiset:
– Metallimieheksi ryhtynyt veljeni tienasi kahdessa viikossa saman, jonka minä kuukauden aikana terveyskeskuksessa.
Raha-asiat ja edunvalvonta eivät kuitenkaan olleet Hietikolle ykkösjuttuja. Hän oli vilpittömän kiinnostunut fysioterapian toteuttamisesta, kehittämisestä ja edistämisestä. Mies oli kamppaillut, valitsisiko hän tulevaisuuden suunnakseen huippu-urheilun vai lääkintävoimistelijan työn.
– Vaikka olin muutamissa juoksuissa pärjännyt esimerkiksi Lasse Virénille, jätin haaveet kilpailijan aktiiviurasta. Sen sijaan tein lupauksen itseni kanssa: keskityn täysillä siihen, että olen hyvä fysioterapiassa. Pistän itseni likoon ja teen kaikkeni, jotta minusta tulee siinä mahdollisimman pätevä.
– Valmistuttuani vuoden 1973 joulukuussa, mietin perusteellisesti, miten voin parhaiten toteuttaa itseäni fysioterapiassa. Työkokeiluissa, jotka sisälsivät myös ammatinharjoittajuutta, tulin siihen johtopäätökseen, että ainoa oikea tapa on hakea fysikaalisen hoitolaitoksen perustamislupaa.
Lääkintöhallituksesta ei sitä kuitenkaan ensi yrittämällä herunut. Niin synnyinseudulleen Kurikkaan palannut Hietikko otti yhteyden tuoreeseen kansanedustajaan, joka lupasi puhua hänen puolestaan. Toinen hakemus tuotti toivotun tuloksen, ja Fysica-niminen hoitolaitos avattiin toukokuussa 1976. Näinä aikoina yrittäjähenkinen Hietikko kuului Suomen Lääkintävoimistelijaliiton aktiiveihin ja oli myös Pohjanmaan Lääkintävoimistelijayhdistyksen puheenjohtaja, joten hänet valittiin pian myös liiton hallitukseen.
– Minua pidettiin outona lintuna, vaikka samanhenkisten määrä lisääntyi. Niin liittoon perustettiin ammatinharjoittajatoimikunta, jonka puheenjohtajaksi tulin valituksi. Tahdoin yhteisymmärrystä palkansaajien ja yrittäjien välille.
Hoitolaitosten perustamislupamenettelyä helpotettiin vähitellen 80-luvulla.
Hietikko oli väkevästi läsnä, kun lääkintävoimistelijoitten liittoa oltiin sulauttamassa Tehyyn.
– Yhdistymiseen tarvittiin liittokokouksen päätös, josta liittymishankkeen vetäjät halusivat mahdollisimman yksimielisen. Siksi he suostuivat neuvottelemaan meidän, vastustajien, kanssa.
– Koska oltiin pattitilanteessa, sanoin lopulta voivani suostua siihen, että liitto luovuttaa edunvalvontansa – ei mitään muuta – Tehyyn.
Niin tapahtui. Liitto säilytti omaisuutensa ja on jatkanut itsenäistä toimintaa fysioterapian kehittämiseksi, nykyään Suomen Fysioterapeutit ry:nä.
Jussi Hietikko työskentelee, nyt 64-vuotiaana, kurikkalaisessa Fysica-yrityksessään puolisonsa kanssa.
Työvuosiin ovat aikanaan sisältyneet erikoistumisopinnot, opettaminen Suomen ensimmäisillä urheiluhierojakursseilla, Suomen huippuhiihtäjien palvelu kansainvälisillä leireillä ja kilpailumatkoilla, useiden erityisalojen koulutukset, oppimateriaalin tuottaminen, luennointi seminaareissa jne.
– Suhteellisen laajaksi 80-luvulla kasvaneen yritystoimintani tarkoitus oli mahdollistaa jatko-opintoni, mutta 90-luvun lama nujersi haaveet.
Tänään Hietikko haluaa edistää kliinistä alaraajafysioterapiaa ja tietoutta tukipohjallisten hyödyistä.
– Koska halusin siitä omakohtaisen todisteen, tein takavuosina alaraajastatuksen ja tukipohjallistarpeen arvioinnin Niinisalossa 1500 varusmiehelle. Materiaali on tallessa ”väitöskirjaa” varten.
Suomen Fysioterapeuttien koulutuksiin Hietikko on osallistunut ahkerasti:
– Pari vuotta sitten olin tilaisuudessa, jossa luotiin katsaus fysioterapeuttiopiskelijoiden tutkimusaiheisiin ja opinnäytetöihin. Joku kysyi, että mitä ihmettä siellä teen. Vastasin vain, että onhan alalla toimivan tärkeää pysyä ajan hermolla. Siinä koen, että yhdistys on onnistunut.
– Myös sitä arvostan, että paikallisyhdistyksissä fysioterapeutteja palvelevat yritysyhdyshenkilöt.
Hietikko on yhä sitä mieltä, että ainakin hän pystyy toteuttamaan parhaiten fysioterapiaa yrittäjänä. Ideat eivät ole loppuneet. Pää tuottaa yhä uusia! Hänelle yrittäjyys on elämäntapa.
– Olen kokovuorokautisesti fysioterapeutti. Kun tämän jossain vaiheessa sisäistin, ei tuntunut yhtään pahalta, vaikka puhelin pirahti iltamyöhään tai viikonloppuna. Ja löytyyhän niitä aina välillä, tauon paikkoja, mies virnistää.
