Suomen Fysioterapeutit on yrittänyt kuukausien ajan saada viranomaisia arvioimaan, voidaanko Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajat valita pelkän hinnan perusteella. Matkan varrella asia on siirtynyt viranomaiselta toiselle, tuloksetta. Samaan aikaan hankintalain muutos näyttää jättäneen Kelan kuntoutushankinnat sääntelyn väliinputoajaksi.
Kun Suomen Fysioterapeuttien toiminnanjohtaja Tiina Mäkinen ja erityisasiantuntija Jarmo Mäkelä ryhtyivät keväällä selvittämään Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen tulevaa kilpailutusta, kysymys vaikutti periaatteessa yksinkertaiselta.
Kela oli ilmoittanut aikovansa käyttää palveluntuottajien valinnassa vertailuperusteena pelkästään hintaa. Suomen Fysioterapeutit piti tätä ongelmallisena erityisesti siksi, että vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkailla on jo lähtökohtaisesti sellaisia toimintakyvyn ongelmia, jotka vaativat terapeutilta erityisosaamista sekä soveltuvia toimitiloja ja välineitä.
Tässä vaiheessa myös tuolloin vielä voimassa olleen hankintalain pykälä 108 tarjosi selkänojaa. Se velvoitti sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoissa muun muassa palvelujen laadun, jatkuvuuden, saatavuuden ja eri käyttäjäryhmien erityistarpeiden huomioon ottamista.
– Ajattelimme, että jos meillä on perusteltu huoli siitä, täyttääkö näin toteutettu julkinen hankinta lain vaatimukset, Suomessa täytyy olla viranomainen, joka pystyy arvioimaan asian. Käytännössä olemme törmänneet kerta toisensa jälkeen tilanteeseen, jossa kukaan ei lopulta ota itse kysymykseen kantaa, Mäkinen kuvaa.
Suomen Fysioterapeutit lähti hakemaan viranomaiselta vastausta jo maaliskuussa, kun liitto kanteli hankinnan lainmukaisuudesta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Siitä käynnistyi hämmentävä ketju.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi, ettei kantelu johda toimenpiteisiin. Oikeusasiamiehen toimiston mukaan julkisiin hankintoihin ja kilpailutuksiin liittyvien asioiden käsittely kuuluu oikeuskanslerin tehtäviin. Asiaa ei kuitenkaan siirretty oikeuskanslerille, sillä kilpailutus oli tuolloin vielä käynnissä ja oikeuskansleri ei vakiintuneen käytännön mukaan pääsääntöisesti puutu asiaan, joka on jo vireillä toisessa viranomaisessa.
Toukokuussa liitto teki toimenpidepyynnön Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV). Siinä pyydettiin virastoa arvioimaan asiaa tuolloin vielä voimassa olleen hankintalain valossa.
KKV perehtyi asiaan alustavasti mutta päätti elokuussa, ettei se ryhdy enempiin toimenpiteisiin. Päätös perustui viraston hankintavalvonnan priorisointiin. KKV ei siis ratkaissut, oliko Kelan menettely lainmukainen vai ei. Virasto kohdentaa valvontaansa ensisijaisesti esimerkiksi perusteettomiin suorahankintoihin sekä muihin karkeasti virheellisiin tai syrjiviin hankintoihin.
Tämän jälkeen Suomen Fysioterapeutit vei asian oikeuskanslerille. Myös sieltä tuli kielteinen vastaus: oikeuskansleri ei voinut ottaa asiaan kantaa.
– Tässä vaiheessa tilanne alkoi tuntua jo kafkamaiselta. Olemme käyneet läpi koko viranomaisketjun, mutta emme ole saaneet miltään taholta vastausta varsinaiseen kysymykseen. Sen sijaan olemme saaneet vastauksia siihen, miksi juuri kyseinen viranomainen ei voi tai aio asiaa tutkia, Mäkinen sanoo.
Tässä vaiheessa oli jo selvää, että kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin siitä, onko yksittäisessä kilpailutuksessa toimittu juridisesti oikein.
– Paljon isompi kysymys on, mitä tapahtuu, jos järjestelmässä ei käytännössä ole tahoa, jonka kautta voitaisiin arvioida, kohtaavatko eri asiakasryhmien merkittävästi toisistaan poikkeavat tarpeet ja terapeuttien erityisosaaminen.
– Näin suuri asia ei voi jäädä jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden omalle vastuulle.
Tilannetta mutkistaa kesällä voimaan tullut hankintalain muutos.
Aiemmassa hankintalaissa sosiaali- ja terveyspalveluille oli oma velvoittava lukunsa. Lisäksi niiden hankinnoissa pelkkää hintaa sai käyttää vertailuperusteena vain poikkeustilanteissa, jotka hankintayksikön oli perusteltava.
Hankintalain uudistuksessa tätä erillistä sääntelyä purettiin. Hallituksen esityksen lähtökohtana oli, että sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua ja palveluntuottajia koskevat vaatimukset sisältyvät jo yksityiskohtaisemmin muuhun sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön. Kyse oli lainsäätäjän näkökulmasta ennen kaikkea päällekkäisen sääntelyn purkamisesta, ei laadullisten vaatimusten poistamisesta.
Suomen Fysioterapeuttien lakiasioita hoitava Asianajotoimisto Aika Oy:n juristi Tomas O’Shaughnessy näkee tilanteen ongelmallisena juuri Kelan hankintojen osalta.
Hallituksen esityksessä perusteena ollut sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki koskee hyvinvointialueiden järjestämisvastuuta ja sisältää yksityiskohtaista sääntelyä muun muassa palvelujen hankkimisesta ja palveluntuottajista. Kela ei kuitenkaan kuulu lain soveltamisalaan samalla tavalla.
– Lainsäädäntöä valmisteltaessa näyttää ajatellun, että hankintalaista poistettavat velvoitteet löytyvät jatkossa muusta sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännöstä. Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kohdalla näin ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole, O’Shaughnessy toteaa.
Lain valmisteluaineistossa ei liiton analyysin mukaan myöskään arvioitu erikseen muutoksen vaikutuksia Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen hankintoihin.
Seurauksena on erikoinen tilanne: uudistuksella ei ollut tarkoitus heikentää sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintojen laatua koskevaa sääntelyä, mutta Kelan kuntoutushankintojen kohdalla käytännön oikeustila näyttää muuttuneen.
Mäkisen mielestä keskustelu julkisista hankinnoista ajautuu liian helposti euroihin. Vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa hankinnan kohteena ei kuitenkaan ole keskenään samanlaisten tuotteiden ostaminen, vaan ihmiset yksilöllisine tarpeineen.
Palvelua saavat ihmiset, joilla voi olla esimerkiksi vaikea neurologinen sairaus tai vamma ja vuosia jatkuva kuntoutustarve. Fysioterapeutin erityisosaaminen voi olla ratkaisevan merkityksellistä. Siksi muodollisten pätevyysvaatimusten täyttyminen ei voi korvata terapeuttien osaamisen laadullista vertailua.
– Jos kilpailutuksessa määritellään ensin taso, joka kaikkien palveluntuottajien on ylitettävä, ja sen jälkeen valitaan halvimmat tarjoukset, kaikki vähimmäisvaatimukset ylittävä osaaminen muuttuu hankinnan kannalta arvottomaksi. Vaativan kuntoutuksen asiakkaan näkökulmasta juuri sillä erityisosaamisella voi kuitenkin olla valtava merkitys, Mäkinen sanoo.
Hänen mukaansa Suomen Fysioterapeuttien kritiikki ei kohdistu siihen, etteikö julkisten varojen käytössä pitäisi huomioida kustannuksia.
– Tietenkin julkisia varoja pitää käyttää vastuullisesti. Mutta halvin palvelu ei automaattisesti tarkoita edullisinta lopputulosta. Jos kuntoutuksen laatu tai vaikuttavuus kärsii, halpa hankintahinta voi tulla yhteiskunnalle myöhemmin huomattavasti kalliimmaksi.
Kuukausien selvittelyn jälkeen Mäkistä hämmentää eniten viranomaisketjun tehottomuus ja vaikuttamistyön mahdottomuus.
– Olemme tehneet juuri niin kuin järjestelmässä pitäisi tehdä. Olemme havainneet epäkohdan, selvittäneet lainsäädäntöä ja vieneet asian toimivaltaisiksi ajatelluille viranomaisille. Silti olemme päätyneet tilanteeseen, jossa kukaan ei tunnu voivan arvioida kokonaisuutta asiakkaan näkökulmasta, hän sanoo.
Tilanne osoittaa, että kyse on lopulta asiakkaiden oikeusturvasta. Jos vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailuttamistapa vaarantaa asiakkaiden tarvitseman kuntoutuksen toteutumisen, mihin tahoon Suomessa pitää olla yhteydessä? Kuka pystyy arvioimaan kokonaisuutta ja tarvittaessa puuttumaan siihen?
Erityisasiantuntija
(yrittäjät, työterveyshuolto)
p. 0207 199 597
p. 040 868 1779
jarmo.makela@suomenfysioterapeutit.fi | Lähetä turvapostia
Toiminnanjohtaja
p. 0207 199 592
p. 040 507 7382
tiina.makinen@suomenfysioterapeutit.fi | Lähetä turvapostia
