Fysioterapiayrittäjän sosiaaliturva rakentuu pääosin yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL) sekä muiden pakollisten ja vapaaehtoisten vakuutusten varaan. Toisin kuin palkansaajalla, yrittäjän tulee huolehtia itse monista vakuutuksista ja turvasta esimerkiksi sairauden, työkyvyttömyyden tai eläköitymisen varalta.
Yritystoiminnan alussa on tärkeää varmistaa, että tarvittavat vakuutukset ovat kunnossa. Ne turvaavat sekä yrittäjän toimeentuloa että asiakkaiden asemaa.
Mikäli fysioterapiayritys palkkaa työntekijöitä, yrittäjälle syntyy työnantajan velvollisuuksia.
Yrittäjän työttömyysturva toimii eri tavalla kuin palkansaajilla. Koska yrittäjäkassan jäsenmaksu perustuu yrittäjätuloon, jäsenyyttä ei voi palkansaajien tavoin saada automaattisesti liiton jäsenyyden myötä.
Yrittäjä voi halutessaan itse liittyä yrittäjien työttömyyskassaan, jolloin hän voi tietyin edellytyksin saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa.
Yrittäjän kannattaa tarkistaa vakuutusturvansa kokonaisuus säännöllisesti. Moni yrittäjä saattaa hankkia vakuutuksia tietämättä, että vastaava turva kuuluu jo liiton jäsenyyteen.
Suomen Fysioterapeuttien jäsenenä yrittäjällä on käytössään vakuutuksia, joiden arvo voi olla merkittävä. Siksi ennen uusien vakuutusten hankkimista kannattaa selvittää:
» Aina ajankohtaiset tiedot kaikista vakuutuksista | turva.fi/suomenfysioterapeutit
Yrittäjän vakuutukset ja sosiaaliturva voivat herättää paljon kysymyksiä erityisesti yritystoiminnan alkuvaiheessa.
Suomen Fysioterapeutit tarjoaa jäsenilleen neuvontaa esimerkiksi:
Meiltä saat aina tukea yritystoiminnan turvalliseen käynnistämiseen ja kehittämiseen.
Erityisasiantuntija
(yrittäjät, työterveyshuolto)
p. 0207 199 597
p. 040 868 1779
jarmo.makela@suomenfysioterapeutit.fi | Lähetä turvapostia