10/05/2024

Lupaus Suomelle – toimintakykyinen maa ja kansa

On aika palauttaa liikkuminen ja toimintakyky Suomen vahvuudeksi. Kyse on ennen kaikkea tottumusten ja tapojen muuttamisesta. Sinä löydät parhaat keinot. Emme voi ratkaista liian vähäistä liikkumista puolestasi, vaan avullasi – monta toimijaa, monta tekoa, yhteinen viesti. Työ alkaa nyt ja siihen tarvitaan meitä kaikkia.

Suomessa tehdään paljon hyvää työtä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn parantamiseksi. Tulokset ovat silti heikentyneet. Toimintakyvyn alenemisen raja on nyt ylitetty.

Kyse ei ole vain urheilusta tai liikunnasta, vaan tottumusten ja tapojen muuttamisesta. Muutokseen tarvitaan kaikkien Suomessa toimivien panos. Tarvitsemme keinon nostaa toimintakyky yhteiskunnalliseen keskusteluun ilmastonmuutoksen ja talouden rinnalle.

Toimintakyky on jokaisen oikeus

Toimintakyvyn menettäminen on massiivinen ongelma sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Pikaratkaisuja ei ole. Toimintakyky on itseisarvoinen päämäärä, liikkuminen sen keino. Ennen kuin ihmiset saadaan liikkeelle, on muutettava heidän ajattelutapojaan.

Tehtävämme on nostaa toimintakyky keskusteluun ja antaa liikkumiselle liikuntaa suurempi merkitys. Haluamme tehdä kaiken-
laisesta liikkumisesta haluttavan ja arvostettavan osan ihmisten arkea. Emme syyllistä, vaan motivoimme, innostamme ja pyrimme luomaan onnistumisen iloa. Viestimme on ratkaisukeskeinen. Puhumme jokaisen oikeudesta toimintakykyyn.

Liikkumattomuus vie jalat alta

Suomessa asuvien kunto ja sitä myöten toimintakyky on ollut laskussa jo 40 vuotta. Liikkumattomuudesta aiheutuu vuosittain jo 4,7 miljardin euron kustannukset. Liikkumattomuus vie suomalaisilta jalat alta. Tällä menolla meillä ei enää 2040-luvulla ole suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Lupaus

Suomen Fysioterapeutit otti kärkijoukoissa vastaan Olympiakomitean viestikapulan.

Liikkumattomuus on vakavin riski lasten ja nuorten tulevaisuudelle. Suomen Fysioterapeutit sitoutuu edistämään lasten ja nuorten mahdollisuuksia löytää liikkumisesta iloa ja intoa, joka kantaa läpi elämän. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus kasvaa liikunnalliseen elämäntapaan.
#LupausSuomelle #FysioterapeutitKouluille #ToimintakykyinenSuomi