19/12/2018

Usein kysyttyä Kelan kilpailutuksesta

Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen yksityiskohdat herättävät edelleen paljon kysymyksiä. Alle on koottu muutamia asioita, jotka vaativat huomiota.

Tarjoa vain se asiakasmäärä, jonka olet valmis hoitamaan

Niiden yrittäjien, jotka ovat saaneet sopimuksen Kelan ensimmäisessä kilpailutuksessa ja jotka aikovat nyt osallistua lasten ja nuorten osalta uuteen kilpailutukseen on hyvä muistaa, että nämä kilpailutukset ovat omia, erillisiä kilpailutuksia.

Jos yrittäjä on tarjonnut ensimmäisessä kilpailutuksessa esimerkiksi 30 asiakaspaikkaa ja nyt uudessa kilpailutuksessa 30 asiakaspaikkaa, yrittäjä on luvannut yhteensä 60 asiakaspaikkaa, mikäli hän saa molemmat sopimukset. Luvatkaa siis vain sen verran, kun olette valmiit hoitamaan.

Tiedossamme on, että on alueita, joissa palveluntarjoajien määrä ei tule riittämään. Ilmeisesti myös osa oikaisuvaatimuksista on edelleen vastaamatta, joten tilanne kentällä elää varmasti vielä pitkään.

Vaatimus ryhmämuotoisesta tapaturmavakuutuksesta

Tämä vakuutusvaade ei kuulu Suomen Fysioterapeuttien tarjoamiin jäsenetuihin, vaan jokaisen jäsenen on hankittava se itse. Liiton vakuutuskumppanina toimii Turva, jonka toimipaikoista tai yrityspalvelusta (p. 010 195 107) voi tiedustella asiaa. Myös muilla vakuutusyhtiöillä on tätä varten tehtyjä tuotteita.

Laadun ja hinnan suhde lasten ja nuorten kilpailutuksessa saatiin 50/50-painotteiseksi

Kela palasi uudessa kilpailutuksessa takaisin vanhaan, hyväksi todettuun jaotteluun hinnan ja laadun suhteen. Uusi kilpailutus on muutenkin nyt erityisesti osaamista korostava. Nyt etsitään selkeästi joukostamme lasten ja nuorten kuntoutuksen superosaajia ja monitaitajia. Toivomme, että tämä myös näkyy tulevissa hinnoissa.

Suomen Fysioterapeutit on tutkinut kuluneen vuoden aikana alan palkkoja ja hintoja. Olemme havainneet meidän olevan lähtökohtaisesti palkkakuopassa ja yrittäjien osalta olemme jääneet jälkeen muiden terapia-alojen hinnoista.

Lisätietoja: Kehittämisasiantuntija Jarmo Mäkelä, puh. 040 8681 779