Tekoäly tarjoaa fysioterapiaan uusia mahdollisuuksia, mutta sen hyödyntäminen edellyttää osaamista, yhteisiä toimintatapoja sekä ymmärrystä tekoälyn mahdollisuuksista, rajoituksista ja vastuullisesta käytöstä.
Tekoälyn vastuullisen käytön suositukset ja toimenpide-ehdotukset fysioterapiaan kokoaa tutkimustietoon perustuvat suositukset tekoälyn hallittuun, vastuulliseen ja vaikuttavaan hyödyntämiseen fysioterapiassa.
Julkaisu sisältää käytännön suosituksia tekoälyn käyttöön kliinisessä työssä ja johtamisessa sekä opetuksessa ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Lisäksi siinä käsitellään tekoälyyn liittyvää sääntelyä, laadunhallintaa sekä eri toimijoiden vastuita ja velvollisuuksia.
Organisaatioille julkaisu tarjoaa toimenpide-ehdotuksia muun muassa omien tekoälyohjeiden laatimiseen ja osaamisen kehittämiseen. Yhteiskuntatason ehdotukset puolestaan nostavat esiin kansallisia kehittämistarpeita tekoälyn vastuullisen hyödyntämisen edistämiseksi fysioterapiassa.
Tutkimushankkeen on toteuttanut Jyväskylän yliopisto ja se on tehty yhteistyössä Suomen Fysioterapeuttien kanssa. Työsuojelurahaston rahoittaman hankkeen tulokset perustuvat kirjallisuuskatsaukseen, kyselyyn, haastatteluihin ja Delfoi-asiantuntijapaneeliin.
» Tekoälyn vastuullisen käytön suositukset ja toimenpide-ehdotukset fysioterapiaan Suomessa