11/08/2026

KKV ei tutki Kelan kilpailutusta – asia siirtyy oikeuskanslerille

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) vastasi Suomen Fysioterapeuttien tekemään toimenpidepyyntöön, ettei se ota Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden hankintaa tutkittavakseen. Päätös perustui viraston priorisointilinjauksiin, eikä siinä otettu kantaa Kelan menettelyn lainmukaisuuteen.

Liiton toukokuussa tekemässä toimenpidepyynnössä vaadittiin KKV:tä arvioimaan erityisesti Kelan ilmoittamaa aikomusta käyttää palveluntuottajien valinnassa vertailuperusteena ainoastaan hintaa. Liitto katsoo, että tämä on ristiriidassa hankintalain 108 §:n vaatimusten kanssa.

Lain mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoissa hankintayksikön on huomioitava muun muassa palvelujen laatuun, jatkuvuuteen, esteettömyyteen, kohtuuhintaisuuteen, saatavuuteen ja kattavuuteen sekä eri käyttäjäryhmien erityistarpeisiin liittyviä tekijöitä.

Valvonnan rajaukseen perustuva päätös ei ota kantaa toiminnan lainmukaisuuteen

KKV ilmoitti perehtyneensä alustavasti Suomen Fysioterapeuttien esille tuomaan menettelyyn, mutta päättäneensä olla ryhtymättä asiassa enempiin toimenpiteisiin.

Keskeiseksi perusteeksi päätökselleen KKV nimeää hankintojen valvontaan liittyvän priorisoinnin. Koska hankintalaki antaa virastolle laajan harkintavallan sen suhteen, mitkä asiat otetaan tarkempaan tutkintaan, KKV puuttuu ensisijaisesti vain kaikista vakavimpiin hankintalain rikkomuksiin, kuten täysin ilman lainmukaista perustetta tehtyihin suorahankintoihin sekä muihin karkeasti virheellisiin tai syrjiviin hankintoihin.

Kelan kilpailutusta koskevassa asiassa KKV ei katsonut olevan perusteita jatkaa tutkimista näiden valvonnan priorisointiperiaatteiden perusteella.

On erittäin harmillista, että jo pelkkä asian käsittelyyn saaminen vaatii näin vakavaa ja räikeää lain rikkomista, toteaa Suomen Fysioterapeuttien toiminnanjohtaja Tiina Mäkinen ja kertoo samalla, että liitto ohjaa asian seuraavaksi oikeuskanslerille.

Tulemme kääntämään kaikki kivet, jotta vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaat saavat tarpeitansa vastaavat palvelut, hän painottaa.

Asiakkailla on oikeus myös laatuun ja jatkuvuuteen

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkailla on yksilöllisiä ja usein pitkäaikaisia kuntoutustarpeita, minkä vuoksi palveluntuottajien valintaperusteilla on käytännössä merkitystä myös kuntoutuksen laadulle, jatkuvuudelle ja näihin tarpeisiin vastaamiselle.

Suomen Fysioterapeutit pitää tärkeänä, että KKV:n päätöksestä huolimatta Kelan kilpailutuksen toteutusta ja sen vaikutuksia arvioidaan edelleen. Olennaista on varmistaa, etteivät vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaiden erityistarpeet ja laadukkaan kuntoutuksen edellytykset jää hankinnassa hinnan varjoon.