24/09/2025

Ajantasainen tekoälyosaaminen on ammattilaisen velvollisuus

Aikalaki Oy:n juristi Jenniveera Tabell muistutti keskiviikon 24.9. aamukahviwebinaarissa, että ammattihenkilön vastuuseen kuuluu myös oman osaamisensa pitäminen ajan tasalla. Tekoälyn osalta tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen fysioterapeutin on pidettävä huolta siitä, ettei potilasturvallisuutta tai potilaan oikeuksia vaaranneta tekoälyn taitamattomalla, kieltojen vastaisella tai kritiikittömällä käytöllä.

Vaikka palkansaajilla vastuu yleisesti ottaen onkin huomattavasti yrittäjää kevyempi, hän ei silti voi ulkoistaa lakien ja säädösten tuntemista täysin työnantajalle. Tabell korostaa, että myös palkansaajana toimivan fysioterapeutin on huolehdittava esimerkiksi siitä, että hän ymmärtää laitteiden ja ohjelmistojen käytöstä saamansa ohjeet sekä toimii niiden mukaisesti.

Mahdollisia vastuukysymyksiä arvioitaessa tarkastellaan yleisesti ottaen sitä, mitä koulutetun fysioterapeutin olisi pitänyt tietää tai osata tilanteessa. Sama arviointi kohdistuu myös siihen, miten asioita syötetään tekoälylle tai miten siltä saatua tietoa hyödynnetään.

Fysioterapeuttien on tärkeää tiedostaa, että tekoälyn antamaan tietoon ei saa luottaa varauksetta. Sen oikeellisuus on aina tarkastettava. Tabell muistuttaa, että tekoäly tekee edelleen paljon virheitä. Lisäksi tällä hetkellä käytettävä tekoäly pohjaa toimintansa historiaan. Sen kouluttamisessa käytetty aineisto on vähintäänkin jossain määrin vanhaa.

Tekoälyn kanssa tehtyjä virheitä ei myöskään voi automaattisesti kuitata vain harmillisina vahinkoina. Niistä voi seurata konkreettisia vastuuvelvollisuuksia.


Löydät puolituntisen aamukahviwebinaarin tallenteen alta kirjauduttuasi ensin sivustolle omilla jäsentunnuksillasi. 

Katso myös | suomenfysioterapeutit.fi/aamukahvit

Ajantasainen tekoälyosaaminen on ammattilaisen velvollisuus

Sanna Säteri

Erityisasiantuntija
(yhteiskunnallinen edunvalvonta, koulutus- ja terveyspolitiikka, tutkimuspolitiikka)

p. 0400 166 506
sanna.sateri@suomenfysioterapeutit.fi | Lähetä turvapostia