Kirjoittaja | Emmi Aalkivi, fysioterapeutti ja ammattivalmentaja
Pääsin puhumaan Huomenta Suomi -ohjelmassa sunnuntaina 11.1. lasten kilpaurheilusta. Aihe on tärkeä ja todella laaja. Jutunjuurta siitä riittäisi kokonaiseksi ohjelmaksi. Kilpaurheilun negatiiviset puolet nousevat keskusteluun positiivisia useammin. Todellisuudessa kilpaurheilussa on positiivista paljon, paljon varjopuolia enemmän!
Kilpaurheilu on mielettömän antoisa ympäristö kasvaa ja oppia, iloita liikkumisesta ja onnistumisista, oppia sietämään pettymyksiä ja valjastaa käyttöön sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Koen, että olen itse saanut pitkästä kilpaurheilu-urasta valtavan isot eväät elämään. Se on opettanut minulle kotikasvatuksen jälkeen heittämällä eniten.
Kilpaurheilun varjopuolista esillä ovat lähivuosina olleet lasten rasitusvammat ja syyt niiden taustalla. Näihin syihin haluaisin nyt paneutua hiukan tarkemmin.
Rasitusvammoja ja loukkaantumisia voi harjoituskentillä tapahtua, mikäli harjoittelusta aiheutuva kuormitus yhdessä kokonaiskuormituksen kanssa kasvaa liian suureksi. Rasitusvammojen taustalla voi kuitenkin olla myös se, ettei liikkuminen ole riittävän monipuolista tai sitä ei ylipäätään ole riittävästi.
Kuten Huomenta Suomen haastattelussa toin esille, nykypäivänä suurempi osuus lasten kokonaisliikkumisen määrästä tapahtuu ohjatussa harrastustoiminnassa. Omaehtoisen liikkumisen määrä on vähentynyt merkittävästi. Lisäksi tiedetään, että iso osa lapsista ja nuorista ei liiku tällä hetkellä terveytensä kannalta riittävästi.
Alle alakouluikäisen lapsen tulisi liikkua kolme tuntia päivässä, alakouluikäisen kaksi tuntia päivässä ja yläkouluikäisen puolitoista tuntia päivässä. Kun suurin osa liikkumisesta koostuu harrastustoiminnasta, ei tämä määrä läheskään aina täyty.
Tämä on se kohta, johon tulisi kiinnittää huomiota. Rasitusvammoja voitaisiin ennaltaehkäistä paitsi laadukkaalla harjoittelulla ja fysioterapeuttien osaamista hyödyntämällä, myös nimenomaan monipuolisella ja riittävällä liikkumisella.
Vaikka kilpaurheilutoiminnassa lajiharjoitteiden lisäksi panostetaan myös laadukkaaseen oheisharjoitteluun, tähtää sekin lajitaitojen tukemiseen ja on sen mukaisesti suunniteltu. Omaehtoisella vapaa-ajan liikkumisella, niin sanotulla höntsäilyliikkumisella, monipuolistetaan liikkumista ja varmistetaan kehon monipuolinen kuormittaminen.
Liikkumisen valmiuksia luomalla voidaan paitsi ennaltaehkäistä rasitusvammoja ja loukkaantumisia urheilussa, myös vahvistaa lajitaitojen oppimista. Vapaa-ajan omaehtoisella liikkumisella lapset ensin alle kouluikäisinä rakentavat motorisia perustaitojaan, jotka sitten alakouluiässä edelleen kehittyvät valtavasti toistojen kautta. Nämä motoriset taidot edesauttavat myös lajitaitojen oppimista.
Näen, että tämän taustalla on nimenomaan monipuolisen liikkumisen kautta luotu pohja oppia vaativampia taitoja. Toin Huomenta Suomen keskustelussa esille myös, että monipuolisella liikkumisella säilytetään into myös omaan lajiin ja vältetään kyllästyminen. Tutkimusten mukaan monipuolisesti liikuntaa ja urheilua harrastavat jatkavat ohjatun harrastuksen parissa pidempään.
Suomessa lapset erikoistuvat usein yhteen lajiin jo varhaisessa vaiheessa. Tämä ei yksinään ole huono asia, etenkin, jos valmentautuminen on suunniteltu ammattimaisesti. Siitä kuitenkin tulee negatiivista, jos kaikki muu liikkuminen jää lajiharjoitusten myötä lähes kokonaan pois tai on ollut jo ennen tiettyyn lajiin hakeutumista liian vähäistä.
Omaehtoiseen vapaa-ajan liikkumiseen mikä tahansa käy ja kaikki lasketaan! Metsässä liikkuminen, kiipeily, pihapelit, hyppynaruhyppely, pulkkailu, vain mielikuvitus on rajana. Taitojen kehittämisen ja rasitusvammojen ehkäisyn lisäksi monipuolisuus myös lisää liikunnan iloa.
Katso myös | Emmi Aalkivi MTV:n Huomenta Suomi -lähetyksessä 11.1.2026
Erityisasiantuntija
(yksityinen sektori, kirjaaminen)
p. 045 7884 3359
emmi.aalkivi@suomenfysioterapeutit.fi | Lähetä turvapostia
