Fysioterapia-alan suurin kansainvälinen kongressi järjestetään 14.–16. toukokuuta 2027 Guadalajarassa, Meksikossa. World Physiotherapy Congress 2027 tarjoaa mahdollisuuden tutustua alan uusimpaan tutkimustietoon, kansainvälisiin käytäntöihin ja fysioterapian tulevaisuuden suuntauksiin.
Maailman fysioterapiajärjestö World Physiotherapyn joka toinen vuosi järjestämä kongressi on fysioterapia-alan merkittävin kansainvälinen tieteellinen tapahtuma. Ensi kevään kongressiin odotetaan yli 3 000 osallistujaa eri puolilta maailmaa. Ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä, ja edullisemmat osallistumishinnat ovat voimassa 14. tammikuuta 2027 saakka.
Kiinnostus tapahtumaa kohtaan näkyy jo tutkimusabstraktien määrässä. Syyskuun lopussa päättyneeseen hakuun jätettiin lähes 2 250 abstraktia. Niiden joukosta valitaan kongressissa esiteltävät tutkimukset ja kehittämishankkeet.
Mukana haussa on myös Suomen Fysioterapeuttien eettisen toimikunnan jäsenten, Kati Naamangan ja Noora Rautionmaan, työ fysioterapeuttien kollegiaalisuusohjeista. Valinnoista ilmoitetaan tammikuussa 2027.
Kolmipäiväisen kongressin ohjelma käsittelee monipuolisesti fysioterapian tutkimusta, kliinistä työtä, koulutusta ja ammatin kehittämistä.
Ohjelmaan kuuluu muun muassa 23 teemasymposiumia, joissa esiintyy noin 90 asiantuntijaa eri maista. Symposiumien aiheina ovat esimerkiksi tekoälyn hyödyntäminen fysioterapiassa, terveydenhuollon talous, ympäristövastuullisuus, palliatiivinen hoito, fysioterapeuttikoulutuksen laatu sekä alan työvoiman tulevaisuus.
Kongressin ohjelmassa on kaikkiaan 126 tieteellistä sessiota ja yli tuhat tutkimusposteria. Lisäksi tapahtuman näyttelyalueella esitellään fysioterapia-alan uusia ratkaisuja, teknologiaa ja palveluita.
Kansainvälisen kongressin erityinen anti on mahdollisuus tarkastella samoja fysioterapian kysymyksiä erilaisten terveydenhuoltojärjestelmien näkökulmista. Tutkimustiedon ohella osallistujat pääsevät vertailemaan käytännön ratkaisuja ja keskustelemaan kollegoiden kanssa eri puolilta maailmaa.
Varsinaisen ohjelman lisäksi kongressin yhteydessä järjestetään myös mahdollisuuksia tutustua paikalliseen fysioterapiaan. Kolmen päivän osallistujat voivat ilmoittautua erikseen maksullisille tutustumiskäynneille Guadalajaran fysioterapiapalveluihin.
Varsinaisen kongressin jälkeen 17.–25. toukokuuta järjestetään lisäksi erillinen Meksikon kiertomatka, jonka ohjelmassa yhdistyvät maan kulttuuriin tutustuminen sekä fysioterapia-alan asiantuntijavierailut ja luennot.
Kongressiin haetaan myös vapaaehtoisia avustamaan tapahtuman käytännön järjestelyissä. Vapaaehtoistehtävät tarjoavat nekin erinomaisen mahdollisuuden osallistua kansainväliseen tapahtumaan ja verkostoitua eri maiden fysioterapeuttien kanssa. Lisätietoja hausta ja hakumenettelystä löytyy kongressin uutiskirjeestä.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
Erityisasiantuntija
(julkinen sektori, suoravastaanotto, kansainväliset asiat)
p. 0207 199 596
katri.partanen@suomenfysioterapeutit.fi | Lähetä turvapostia