22/02/2024

Jene Saarela on Vuoden Fysioterapeuttiopiskelija 2024

”Jos opiskeluryhmämme olisi urheilujoukkue, Jene olisi sen kapteeni.”

Näin Turun ammattikorkeakoulun toisen vuoden opiskelijat kuvaavat tuoretta Vuoden Fysioterapeuttiopiskelijaa, Jene Saarelaa.

Opiskelijakollegat kehuvat Saarelaa sosiaaliseksi ja helposti lähestyttäväksi kaveriksi, joka osaa ja uskaltaa myös tarttua toimeen. Saarela on toiminut luokkansa VIP-opiskelijana, eli henkilönä, johon voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä asiassa kuin asiassa. Lisäksi hän on ollut kantavana voimana erilaisten tapahtumien järjestämisessä.

Surkeiden sattumusten kautta Saarela on myös päässyt toimimaan kuntoutuksen malliesimerkkinä opiskelijatovereilleen. Jalkapallo-ottelussa murtuneen sääriluun myötä häntä on hyödynnetty esimerkiksi porraskävelyn analysoinnissa, kyynärsauvojen käytön opettamisessa sekä monissa muissa ryhmätöissä. Hän on myös avannut kokemuksiaan ja tuntemuksiaan TULE-opintojakson tunneilla.

Mielestämme Jene on enemmän kuin ansainnut Vuoden Fysioterapeuttiopiskelijan tittelin!, opiskelijat toteavat esityksessään, jonka ohessa on pitkä nimilista Saarelan tukijoita.

 

Lisää aiheesta Fysioterapia-lehdessä 2/2024!


Vuoden Fysioterapeuttiopiskelija 2024 julkistettiin 10.2.2024 Jyväskylässä, Suomen Fysioterapeuttien SFOT-opiskelijatapahtumassa. Suomen fysioterapeuttiopiskelijoiden verkoston edustajat valitsevat Vuoden Fysioterapeuttiopiskelijan yhdessä Suomen Fysioterapeuttien ja Fysiolinen kanssa. Palkinnoksi voittaja saa 1000 € arvoisen Fysioline-stipendin.

Kuva: Sasha Vilenius