29/01/2020

Julkisalojen järjestöt irtisanovat virka- ja työehtosopimuksensa

Fysioterapeuttejakin edustava Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO päätti tänään odotetusti irtisanoa virka- ja työehtosopimukset kunnissa, valtiolla, yliopistoissa sekä Avainta-aloilla. Aiemmin päätöksensä sopimusten irtisanomisesta ovat jo tehneet Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty sekä Ammattiliitto Pro.

Liitot painottavat, että päätösten myötä myös työajan 24 tunnin kiky-pidennys on irtisanottu. Kevään neuvotteluissa julkisalaa yhdistää selkeä tavoite poistaa kaikkien henkilöstöryhmien vahvasti epäoikeudenmukaisiksi kokemat kiky-tunnit.

Koko julkisella sektorilla sopimusten irtisanominen koskee liki 600 000:ta palkansaajaa, mikä on noin 30 prosenttia Suomen palkansaajista. Kaikki sopimukset päättyvät 31.3.2020. Mikäli tähän mennessä ei olla päästy uusiin sopimuksiin, seuraa sopimukseton tila. Se päättäisi palkansaajien velvoitteen työrauhasta ja mahdollistaisi työtaistelutoimet.

Suomen Fysioterapeuttien puheenjohtaja Tiina Mäkinen muistuttaa, että irtisanomisesta huolimatta muutos ei vielä vaikuta työntekijöiden arkeen.

̶  Sopimukset ovat joka tapauksessa voimassa maaliskuun loppuun. Esimerkiksi työaika ja muut työsuhteen ehdot säilyvät ennallaan toistaiseksi, Mäkinen toteaa.

̶  Olemme tilanteen haastavuudesta huolimatta edelleen optimistisia ja toivomme, että uudet sopimukset saadaan aikaiseksi ennen maaliskuun loppua ja voisimme välttää työtaistelutoimet, hän jatkaa.

Neuvottelut kuntien, valtion ja kirkon palkoista ja työehdoista alkoivat toissa viikolla. Avainta aloitti neuvottelunsa tällä viikolla ja yliopistojen sopimusneuvottelut käynnistyvät 7. helmikuuta.

 

Lisätietoja:

Suomen Fysioterapeutit
puheenjohtaja Tiina Mäkinen p. 040 507 7382, tiina.makinen@suomenfysioterapeutit.fi

JUKO
Hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen p. 0500 652 872
Toiminnanjohtaja Maria Löfgren p. 040 568 2798