16/01/2024

Kipukoulutusta jo liki kymmenen vuotta 

Suomen Fysioterapeuttien järjestämä kipufysioterapian koulutuskokonaisuus käynnistyi tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa, tällä kertaa Jyväskylässä. Aiemmin pitkittyneestä kivusta on voinut oppia muun muassa Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Seinäjoella, Tampereella ja Turussa. Viime vuosina koulutukset on järjestetty monimuoto-opintoina, jotta osallistuminen olisi mahdollisimman helppoa ja joustavaa. 

Suomen Fysioterapeutit on rakentanut ja kehittänyt kokonaisuutta yhdessä Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen kanssa. Kipufysioterapian koulutuskokonaisuus oli alkaessaan, yhdeksän vuotta sitten, ensimmäinen pitkittyneeseen kipuun kokonaisvaltaisesti keskittyvä koulutus. Vuoden kestävää kokonaisuutta on matkan varrella jatkuvasti kehitetty vastaamaan kentän tarpeita ja tuoreinta tutkimustietoa.  

Koulutus pohjautuu biopsykososiaaliseen viitekehykseen ja syventää osaamista erityisesti pitkittyneestä kivusta ja sen hoidosta. Koulutuksesta osallistujat saavat eväitä muun muassa vuorovaikutukseen, kivun selittämiseen, kipufysiologian ymmärtämiseen, moniammatillisuuden merkitykseen kivun kuntouttamisessa, kliinisen päättelyn prosessin kehittämiseen ja oman jaksamisen tukemiseen kipuasiakkaiden kanssa työskenneltäessä.  

  

Kipukoulutusta jo liki kymmenen vuotta 

Emmi Aalkivi

Erityisasiantuntija
(yksityinen sektori, kirjaaminen)

p. 045 7884 3359
emmi.aalkivi@suomenfysioterapeutit.fi

» Lähetä suojattu sähköposti