02/03/2023

Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista jatkuivat keskiviikkona

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkoista jatkuivat 1. maaliskuuta. Kuluvan vuoden palkoista ei syntynyt neuvottelutulosta. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja Sivista tapaavat 13. maaliskuuta. Neuvottelut saavat silloin uuden suunnan, kun pöydässä ovat palkkojen lisäksi myös sopimusmääräykset.

Valitettavasti osapuolet eivät päässeet yhteisymmärryksen palkankorotuksista, JUKOn yliopistosektorin puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja neuvottelupäällikkö Katja Aho toteavat.

JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Yliopistojen henkilöstö on korona-aikana venynyt ja huolehtinut korkeatasoisesta tutkimuksesta ja opetuksesta poikkeusoloissa. Sisäänottomäärät ovat kuluneella hallituskaudella kasvaneet, ja suunnitelmissa on lisätä edelleen aloituspaikkoja, tuplata tohtorikoulutus sekä kolminkertaistaa kansainvälisten opiskelijoiden määrä.

Aho muistuttaa, että työehtosopimus on irtisanottu 17. helmikuuta, joten jatkossa ei neuvotella enää vain palkoista, vaan pöydässä ovat myös muun muassa sopimusmääräykset ja sopimuskauden pituus eli koko työehtosopimus. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 13. maaliskuuta.

JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat irtisanoneet yliopistoja koskevan työehtosopimuksen päättymään maaliskuun loppuun.

Sopimuksen irtisanomisesta seuraa myös, että jos neuvottelutulosta ei synny, yliopistojen henkilöstö siirtyy sopimuksettomaan tilaan 1. huhtikuuta. Tällöin työpaikoilla sovelletaan vanhaa virka- ja työehtosopimusta, kunnes uusi sopimus on valmis. Myös järjestölliset toimet ovat mahdollisia sopimuksettomassa tilassa.

JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.

Muista myös

Myös Yliopistotes.fi-sivustoa kannattaa hyödyntää säännöllisesti. JUKOn ja sen jäsenliittojen verkkotietopankki kertoo kaiken olennaisen yliopistojen työehtosopimuksesta.

Yliopisto faktat

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista

Sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukoulujen määräykset

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut)

Yliopistojen yleinen työehtosopimus koskee noin 34 000:ta palkansaajaa. JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.

Miksi työehtosopimusneuvottelut?

  • Palkansaajien järjestöt ja työnantajajärjestö neuvottelevat työehtosopimuksiin useita työelämän määräyksiä, joita ei ole laissa. Neuvotteluissa sovitaan muun muassa palkankorotuksista sekä työaika- ja lomamääräyksistä.
  • Sopimukset määrittelevät vähimmäistason, jota paremmista ehdoista voi sopia paikallisella, tarkentavalla sopimuksella.
  • Työehtosopimuksiin sisältyy laadullisia ja rahassa määriteltyjä etuuksia. Neuvottelut etenevät tavallisesti niin, että ensin käsitellään laadulliset tavoitteet ja niiden mahdolliset kustannusvaikutukset, vasta lopuksi osana kokonaisuutta sovitaan palkoista.

Mikä JUKO?

  • Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
  • Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
  • Käymme työnantajien kanssa jatkuvaa vuoropuhelua paremman työelämän puolesta.