26/09/2024

Soteri-rekisteriin liittyvä poikkeuslaki pyritään saattamaan voimaan pikavauhtia

Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti keskiviikkona 25.9.2024 kuulemistilaisuuden Soteri-rekisteriin liittyvän väliaikaisen lakimuutoksen tiimoilta. Taustalla on Soteri-rekisteriä jo liki vuoden piinannut kohtuuton ruuhkatilanne, jota pyritään nyt ratkomaan mahdollistamalla yksinyrittäjille toiminnan aloittaminen heti, kun rekisteröintihakemus on jätetty.

Lakimuutos pyritään saamaan voimaan mahdollisimman pian. Optimistisimmat odottavat sitä jopa jo kuluvan vuoden puolella. Nopea eteneminen kuitenkin edellyttää, että esitettävät muutokset ovat riittävän yksinkertaisia ja selkeitä. Tästä syystä mukaan ei esimerkiksi ole otettu muita yhtiömuotoja.

Järjestöt esittävät voimassaolon jatkamista vuodella

Alustavassa esityksessä poikkeuslain voimassaolo kestäisi vuoden 2025 loppuun. Tilaisuudessa läsnä olleet tahot kannattivat jokseenkin yksimielisesti voimassaolon siirtämistä vuodella eteenpäin, vuoden 2026 loppuun.

Huolenahan tässä on esimerkiksi se, että ensi keväänä, kun lain edellyttämän luvan omaavilla on tietojen tarkistamisvelvollisuus, käsillä onkin jo seuraava ruuhka, Suomen Fysioterapeuttien erityisasiantuntija Jarmo Mäkelä sanoo.

– Jossain vaiheessa käsiteltäväksi tulevat kaikki sellaiset asiat, jotka on tällä hetkellä laitettu Valviran ohjeistuksen mukaan odotustilaan suurempien ruuhkien välttämiseksi, hän jatkaa.

Poikkeuslain voimassaolon jatkamisella varmistetaan myös se, ettei päättyminen osu samaan ajankohtaan, jolloin valtakunnallinen lupa-, ohjaus- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa. Se yhdistää aluehallintovirastojen, Valviran ja ELY-keskusten toiminnan alustavan suunnitelman mukaan 1.1.2026 alkaen.

Julkinen sektori mukaan vasta kun järjestelmä on kunnossa

Myös julkisen sektorin, eli hyvinvointialueiden, liittymistä rekisteröinnin piiriin on tarkoitus siirtää vuodella eteenpäin, vuoden 2027 alkuun. Mäkelä pitää tätä ehdottoman hyvänä toimenpiteenä.

– Ensin on saatava järjestelmä ja muun muassa alueita koskevan rekisteröintisäätelyn kokonaisuus kuntoon, hän painottaa.

Lakimuutosta edellyttävien toimenpiteiden ohella sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistämässä viranomaistahojen kanssa keskustelua muistakin toimista, jotka voisivat sujuvoittaa rekisteröintiprosessia ja saada järjestelmän palvelemaan tarkoitustaan paremmin.

– Tällä hetkellä esimerkiksi hyvin perusasioiden käsitteleminen vaatii kohtuuttoman pitkän ajan käsittelijän työtunneissa mitattuna. Se jo itsessään kertoo, että järjestelmässä on jokin pielessä, Mäkelä pohtii.

Soteri-rekisteriin liittyvä poikkeuslaki pyritään saattamaan voimaan pikavauhtia

Jarmo Mäkelä

Erityisasiantuntija
(yrittäjät, työterveyshuolto)

p. 0207 199 597
p. 040 868 1779
jarmo.makela@suomenfysioterapeutit.fi

» Lähetä suojattu sähköposti