Oikaisemme kielteisen korvauspäätöksen
Vakuutusjuristi Pitkämäki Oy on lakiasiaintoimisto, joka on erikoistunut vakuutusriitojen ratkaisuun. Hoidamme laaja-alaisesti erilaisia vakuutusriitoja ja varmistamme, että saat korvaukset, joihin olet oikeutettu.
Vakuutuksesta korvauksia hakevat jäävät liian usein oman onnensa nojaan ja joutuvat luottamaan siihen, ettei vakuutusyhtiö ole tehnyt virheellistä päätöstä esimerkiksi liiallisen kiireen, väärien vakuutusehtojen soveltamisen tai jopa pakottavan lainsäädännön vastaisesti.
Vakuutusehdot voivat olla vaikeaselkoisia eikä vakuutusyhtiön korvauspäätöksestä välttämättä ilmene selkeästi, miksi vahinkoa ei lopulta korvattu.
Päätöksen oikeellisuutta onkin monesti hankalaa, ellei jopa mahdotonta arvioida, ellei ole vakuutusalan asiantuntija.
Sinun ei kuitenkaan tarvitse jäädä asian kanssa yksin.
Tarjoamme Member+ jäsenille vakuutusjuristin ilmaista arviota, jonka avulla:
Ilmaisen arvion saatuasi tiedät, miten todennäköisesti vakuutusyhtiön päätös voisi olla käännettävissä. Sen avulla pystyt myös tekemään helpommin päätöksen siitä, onko päätös mahdollisesti syytä riitauttaa.
Etumme Member+ jäsenille:
Voit hyödyntää jäsenedun vain tämän linkin www.vakuutusjuristi.fi/memberplus/ kautta syöttämällä lomakkeeseen etukoodin (Löydät etukoodin hyödynnä etu-napista).
Löydät lisätietoja palveluistamme, neuvoja korvauspäätöksien omatoimiseen oikaisemiseen kuin myös muun muassa koti-, kasko-, koira- sekä matkavakuutusvertailuja osoitteesta: www.vakuutusjuristi.fi
Ilmaisen arvion pyytäminen ei sido mihinkään.
Etu voimassa toistaiseksi.