Oikeusturva

Suomen Fysioterapeuttien jäsenyyteen kuuluu oikeusturva, joka suojaa työelämän eri tilanteissa. Oikeusturva sisältää sekä työ- ja toimeksiantosuhteisiin liittyvän ennakoivan neuvonnan että mahdollisiin riita-asioihin liittyvien kustannusten korvaamisen. Toimeksiantosuhteilla tarkoitetaan esimerkiksi työskentelyä itsenäisenä ammatinharjoittajana toisen lukuun (ns. alihankinta). Oikeusturvaetu astuu voimaan 1.3.2022 ja korvaa aikaisemman oikeusturvavakuutuksen. Muutoksen myötä jäsenen oikeusturva vahvistuu, sillä omavastuuosuus pienenee ja maksimikorvaussumma kasvaa.  

Pitkä jäsenyys palkitaan 

Oikeusturva paranee joka vuosi, kun jäsenyytesi jatkuu katkoksitta. Riita-asioiden hoitamiseen liittyvien asianajo- ja oikeudenkäyntikulujen maksimikorvaussumma kasvaa ja kustannusten omavastuuosuus pienenee jäsenyysvuosien lisääntyessä. Mitä pidempään olet jäsenenä, sitä suurempi on kustannusten maksimikorvaussumma ja sitä pienempi on omavastuuosuus. Jäsenedun kehittymisen näet oheisesta kuvasta. 

 

Oikeudenkäyntikulujen korvaussumma nousee vuosittain jäsenyyden edetessä aina 35 000 euroon saakka. Omavastuuosuus laskee 20 prosentista vuosittain aina nollaan prosenttiin saakka. 

Oikeusturvaetu koskee liiton varsinaisia jäseniä, opiskelijajäseniä ja työelämässä jatkavia eläkeläisjäseniä, joiden jäsenyys liitossa on kestänyt vähintään kuusi kuukautta.  

Palkansaajien oikeusturva 

Palkansaajien oikeusturvaetu on voimassa työsuhteessa toimivilla varsinaisilla palkansaajajäsenillä, opiskelijajäsenillä ja eläkeläisjäsenillä, joiden jäsenyys liitossa on kestänyt yli kuuden kuukauden ajan. Oikeusturva kattaa työsuhteisiin liittyvän juridisen neuvonnan sekä sellaiset kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet työsuhteisiin liittyvän riita-asian selvittämisestä.  

Liiton oikeusturva kattaa myös työ- ja virkasuhteisiin liittyvät rikosasiat, mukaan lukien juridisen avun esitutkintatilanteessa silloin kun ne eivät koske jäsenen tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta.  

Oikeusturva kattaa myös enintään vuoden kestävän työskentelyn ulkomailla. Ulkomailla työskentelyn reunaehtoja on käsitelty tarkemmin oikeusturvaehdoissa. 

Oikeusturvasta korvataan myös vastapuolelle maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut. 

Yrittäjien oikeusturva 

Yrittäjäjäsenistä oikeusturvaetu on voimassa yrittäjäjäsenillä ja eläkeläisjäsenillä, jotka toimivat itsenäisenä ammatinharjoittajana Suomessa ja joiden jäsenyys liitossa on kestänyt yli kuusi kuukautta. Oikeusturvaetu on voimassa seuraavissa yritysmuodoissa: 

  • Toiminimi  
  • Osakeyhtiö (ainoa omistaja, ei työntekijöitä)  
  • Kommandiittiyhtiö (ainoa vastuunalainen, ei työntekijöitä, äänettömät yhtiömiehet sijoittaneet vain pääoman eivätkä työskentele yrityksessä) 

Yrittäjien oikeusturvaetua voidaan käyttää esimerkiksi seuraavissa riita-asioissa:

  • Ennaltaehkäisevä ohjaus ja neuvonta ammatinharjoittajasopimuksissa 
  • Riita laskutuksesta asiakkaan tai toimeksiantajan kanssa (esim. ostopalvelut)  
  • Riita toimitilojen tai välineiden vuokrasopimuksista  
  • Riita fysioterapian hankintasopimuksista (Kela, Hyvinvointialue) 
  • Riita ammatinharjoittajasopimuksesta (alihankintatilanteet) 

Oikeusturva kattaa toimeksiantosuhteisiin liittyvän juridisen neuvonnan sekä sellaiset kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet toimeksiantosuhteiden, vuokrasopimusten tai laskutukseen liittyvien riita-asioiden selvittämisestä. Liiton oikeusturva kattaa myös toimeksiantosuhteisiin liittyvät rikosasiat, mukaan lukien juridisen avun esitutkintatilanteessa silloin kun ne eivät koske jäsenen tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta.  

Opiskelijoiden oikeusturva 

Opiskelijoiden oikeusturva on voimassa työsuhteessa tai työharjoittelussa toimivilla opiskelijajäsenillä, joiden jäsenyys liitossa on kestänyt yli kuusi kuukautta. Oikeusturva kattaa työharjoitteluun ja työsuhteisiin liittyvän juridisen neuvonnan sekä sellaiset kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut, jotka ovat aiheutuneet työsuhteisiin liittyvän riita-asian selvittämisestä. Liiton oikeusturva kattaa myös työ- ja virkasuhteisiin liittyvät rikosasiat, mukaan lukien juridisen avun esitutkintatilanteessa silloin kun ne eivät koske jäsenen tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta.  

Oikeusturva kattaa myös enintään vuoden kestävän työharjoittelun ulkomailla. Ulkomailla tapahtuvan harjoittelun reunaehtoja on käsitelty tarkemmin oikeusturvaehdoissa. 

 Oikeusturvasta korvataan myös vastapuolelle maksettavaksi tuomitut oikeudenkäyntikulut. 

Oikeusturvan ehdot

Oikeusturvaedun käyttö edellyttää, että jäsen on ollut yhteydessä liittoon asian hoitamisen aloittamiseksi. Asianajokuluina korvataan vain liiton hyväksymän asianajajan kulut. Liitto ei korvaa sellaisia kustannuksia, joita on syntynyt jäsenen oma-aloitteisesta asioiden selvittämisestä (esimerkiksi asianajokulut).  

Oikeusturva perustuu tapauskohtaiseen harkintaan, jossa arvioidaan muun muassa jäsenen kanteen menestymismahdollisuudet oikeuskäsittelyssä. Harkinta tehdään jokaiseen oikeusasteeseen erikseen. 

Liitto pidättää itsellään oikeuden muuttaa oikeusturvan ehtoja.  

Jos sinulla on kysyttävää oikeusturvan tarkemmista ehdoista, ole yhteydessä juho.korpi@suomenfysioterapeutit.fi  

Oikeusturva

Emmi Aalkivi

Erityisasiantuntija
(yksityinen sektori, kirjaaminen)

p. 045 7884 3359
emmi.aalkivi@suomenfysioterapeutit.fi

» Lähetä suojattu sähköposti

Oikeusturva

Jarmo Mäkelä

Erityisasiantuntija
(yrittäjät, työterveyshuolto)

p. 0207 199 597
p. 040 868 1779
jarmo.makela@suomenfysioterapeutit.fi

» Lähetä suojattu sähköposti

Oikeusturva

Katri Partanen

Erityisasiantuntija
(julkinen sektori, suoravastaanotto, kansainväliset asiat)

p. 0207 199 596
katri.partanen@suomenfysioterapeutit.fi

» Lähetä henkilökohtainen suojattu sähköposti

Lomalla 15.-19.4.2024