Tokiossa 29.–31.5.2025 järjestetty maailmankongressi kokosi yhteen fysioterapian asiantuntijoita ja vaikuttajia ympäri maailmaa keskustelemaan alan kuumimmista teemoista – tieteen roolista käytännössä, koulutuksen tilanteesta, palveluiden laadusta sekä muun muassa tekoälyn roolista osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoimaa.
Yksi kiinnostavista keskusteluista koski systemaattisia kirjallisuuskatsauksia. Niitä pidetään tieteen kulmakivenä, mutta kriittinen paneeli kysyi suoraan: tuotammeko näillä joskus jopa turhaa ”tieteellistä jätettä”?
Keskustelussa pohdittiin muun muassa katsausartikkelien päällekkäisyyksiä, raportointiharhaa sekä ennakkorekisteröinnin tärkeyttä ja arviointiprosessin kehittämistarpeita. Lisäksi nostettiin esiin kysymys siitä, keitä systemaattisten kirjallisuuskatsausten otanta edustaa, sillä tutkimuksissa ovat mukana vain ne, joilla ylipäätään on pääsy erilaisiin interventioihin.
Fysioterapian kustannusvaikuttavuudesta on runsaasti näyttöä, mutta se ei yksin riitä nostamaan fysioterapian asemaa osana terveydenhuollon rakenteita. Fysioterapian aseman vahvistamiseen tarvitaan vaikuttamista poliittisiin päätöksentekijöihin.
Riskinä on, että kustannustehokkuuden kasvusta ei saada ponnistuslautaa investoinneille, vaan nämä toimivat enemmänkin säästöjen välineenä. Kongressissa korostettiin tarvetta päästä nollasummapelistä investointiajatteluun.
Koulutusteemoissa nostettiin esiin esimerkiksi Kanadassa pilotoitu ”satelliittikampus”-malli, jossa fysioterapiaopetusta järjestetään etäyhteyksien avulla pienillä paikkakunnilla. Tulokset ovat olleet verrattavissa lähiopetukseen, ja malli voisi olla mielenkiintoinen kokeilla myös Suomessa.
Metakognitio, eli oppimisen oppiminen, sai sekin ansaittua huomiota. Motivaatio jaetaan sisäiseen, ulkoiseen, ja ”epämotivaatioon”, ja näistä erityisesti naisilla ulkoinen motivaatio on tyypillisesti korkea. Opiskelijoiden oppimisen osalta heidän havaittiin olevan kaikista tietoisimpia faktoista, mutta tietävät vähiten siitä miten näitä faktoja käytännössä sovelletaan.
Fysioterapian ohjeistuksista keskusteltiin monelta kantilta. Niiden tulee olla läpinäkyviä ja riippumattomia esimerkiksi tutkimusten rahoittajiin liittyvistä tutkimuskohteiden skaalautuvuudesta.
Vaikka ohjeistukset ovat tarkoitettu tukemaan käytännön työtä, niitä käytetään valitettavan usein säästötoimien perusteluna. Lisäksi ne harvoin huomioivat ihmisten yksilöllisiä tarpeita, resursseja tai toiveita, ja suositukset pitäisikin nähdä yleisenä kenttänä, josta edetä kohti yksilöllisempiä interventioita.
Fyysisen aktiivisuuden merkitystä ei kongressissa kyseenalaistettu, mutta sen lisääminen väestötasolla on yhä haaste. Tiedetään, että jo kevyt liikkuminen kuten kotityöt tuo hyötyjä vähän liikkuvalle. Mutta miten saadaan pysyvä muutos aikaan?
Askelmittarit voivat motivoida hetken, mutta pitkäaikainen käyttäytymisen muutos vaatii enemmän.
Tekoäly oli esillä monessa keskustelussa, mutta selkeä yhteinen ymmärrys sen luonteesta ja roolista puuttui.
Osa suhtautui tekoälyyn innostuneesti, toiset varauksella. Eräs yleisön puheenvuoro tiivisti hämmennyksen: ”Eikö olisi ihan hyvä, jos tekoäly tekisi kliinisen päättelyn puolestamme?”. Tekoälyä täytyy kuitenkin tarkastella pitkän aikavälin seurauksia ennakoiden, ja esimerkiksi fysioterapian ydinosaamista, kuten kliinistä päättelyä, ei missään nimessä voida tuottaa tekoälyn avulla.
Mikä maailmankongressi?
Maailman fysioterapiajärjestö World Physiotherapy järjestää joka toinen vuosi kansainvälisen tieteellisen kongressin, joka kokoaa alan kansainvälisen yhteisön pohtimaan fysioterapian nykytilaa ja tulevaisuutta.
Erityisasiantuntija
(yhteiskunnallinen edunvalvonta, koulutus- ja terveyspolitiikka, tutkimuspolitiikka)
p. 0400 166 506
sanna.sateri@suomenfysioterapeutit.fi
