Kevät 2020 jää historiaan monella tavalla poikkeuksellisena aikana. Koronavirus ravisteli koko yhteiskuntaa kovin ottein, osoittaen samalla, miten hyvin suomalainen yhteiskuntarakenne on muurattu kasaan. Rappaukset murenivat usean ministeriön, viraston ja organisaation seinistä, paljastaen niin pienet murtumat kuin suuret rakenteelliset ongelmatkin.
Kuntoutuksen kannalta yksi keskeisimpiä organisaatioita on Kansaneläkelaitos, jonka vastuulla on Suomessa muun muassa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäminen. Kelan kaakeliseinien sisällä tehdään valtaosa erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kuntoutuspäätöksistä. Ikkunoita Kelassa tuntuu olevan kovin vähän, eikä virasto tunnu hahmottavan ympärillä toimivaa kuntoutuskenttää kokonaisuutena. Koronan vyöryessä maaliskuussa Suomeen, Kelassa vedettiin ovet lukkoon ja verhot ikkunoiden eteen. Seurauksena oli täydellinen kaaos kuntoutuskentällä.
Maaliskuun lopulla Kela ilmoitti – vastoin asiantuntijoiden painavia suosituksia – keskeyttävänsä kaiken kasvokkain tapahtuvan kuntoutuksen välittömästi. Perässä seurasivat kunnat ja sairaanhoitopiirit. Vaikka päätös myöhemmin pyörrettiin, jäi kuntoutujien keskuuteen elämään voimakas pelko koronavirustartunnan leviämisestä. Vastuu tartuntojen ehkäisystä jäi kuntoutusalan palveluntuottajille, joiden toimintaedellytykset olivat vakavassa vaarassa – kuten monella muullakin alalla Suomessa.
Keväällä tehtyjen kyselytutkimusten perusteella asiakasmäärät vähenivät kuntoutusalan yrityksissä merkittävästi, vaikka moni yritys pystyi kriisin keskellä rakentamaan hyvin toimivia etäkuntoutuspalveluita. Yrittäjien arki oli erittäin vaikeaa: henkilöstöä oli välttämätöntä lomauttaa, mutta samaan aikaan oli pakko kehittää etäkuntoutuspalveluita, investoida uusiin laitteisiin, seurata nopeasti muuttuvia viranomaisohjeistuksia, laatia henkilöstölle työohjeita, hankkia suojaimia ja siivouspalveluita sekä organisoida työyhteisön toimintaa tartuntojen ehkäisemiseksi.
Kuntoutuksen erityispiirteet huomioivia toimintaohjeita ei laadittu ajoissa. Koulujen ja päiväkotien johtajat tulkitsivat joko vääriä ohjeita, tai oikeita ohjeita väärin. Seurauksena oli kuntoutuksen kieltäminen oppilaitosten tiloissa. Kuntoutusalan asiantuntijat rinnastettiin muihin vierailijoihin, eikä kuntoutuksen toteutumista nähty tärkeänä tai merkityksellisenä. Myöskään Kelassa kuntoutuksen jatkuvuutta tai oikea-aikaisuutta ei nähty tärkeänä. Asenteet heijastavat kuntoutuksen heikkoa yhteiskunnallista asemaa, joka näkyy koronakriisissä valitettavan selkeästi.
Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kuntoutus on oppikirjaesimerkki oikea-aikaisuuden ja jatkuvuuden merkityksestä. Lasten motorinen ja kognitiivinen kasvu ja kehitys eivät pysähdy koronakriisin ajaksi. Kuntoutuksella tuetaan uusien taitojen oppimista ja vanhojen taitojen säilyttämistä sekä toisaalta ehkäistään vian, vamman tai sairauden aiheuttamia komplikaatioita, kuten kipuja, nivelten liikerajoituksia tai hengitystoiminnan häiriöitä. Kuntoutus on integroitu tiiviisti lapsen ja hänen perheensä arkeen, tavoitteisiin päästään rutiinien ja pitkäjänteisen työskentelyn kautta.
Koronakeväällä erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen maailma mullistui tuttujen rutiinien rikkoutuessa. Kouluun ei välttämättä päässyt lainkaan, kuntoutukset tapahtuivat osin tai kokonaan etäyhteyden välityksellä, vanhemmat saattoivat olla kotona lomautettuina tai etätöissä ja harrastukset, viriketoiminta sekä monet muut sosiaaliset kohtaamiset loppuivat kokonaan. Lapsen maailmassa pieneltä tuntuvat muutokset ovat suuria. Esimerkiksi kuntoutuksen siirtäminen koulusta kotiin voi johtaa tilanteeseen, jossa lapsella ei ole enää voimavaroja keskittyä, häiriötekijöitä on enemmän tai ympäristön muutokseen on vaikea tottua. Vuorovaikutus ja kohtaaminen eivät aina onnistu etäyhteyden välityksellä, eikä manuaalista ohjaamista vaativaa harjoittelua voida korvata muilla terapiamenetelmillä. Tertiääriprevention keskeytyessä lapsen riski vakaville komplikaatioille, kuten hengitysvajaukselle tai keuhkokuumeelle, kasvaa nopeasti.
Kuntoutuksen tertiääripreventioon liittyvät tavoitteet eivät ole hoidollisia, koska ne liittyvät kiinteästi lapsen edellytyksiin toimia ja osallistua. Kansaneläkelaitoksen ymmärrys ihmisen toimintakyvystä ICF-luokituksen mukaisena biopsykososiaalisena kokonaisuutena on vakavasti puutteellinen, jos erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kuntoutuksessa ei ymmärretä osa- ja kokonaistavoitteiden yhteyttä. Esimerkiksi hengitystä tukevan kuntoutuksen tavoitteena voi olla limaisuuden ja vakavien infektioiden ehkäisy, joka toki on itsessäänkin tärkeää terveyden edistämiseksi, mutta on myös keskeinen keino mahdollistaa lapsen muu, hänelle merkityksellinen toiminta. Toimiva hengitys on edellytys kaikelle motoriselle ja kognitiiviselle toiminnalle. Kuntoutukseen liittyvät osallistumisen tason tavoitteet, kuten motoristen tai kognitiivisten taitojen oppiminen, ovat aina sidoksissa tertiääriprevention tavoitteisiin: yksi ei ole mahdollinen ilman toista. Tavoitteisiin päästään vain jatkuvalla ja oikea-aikaisella kuntoutuksella. Kuntoutuksen keskeytyminen johtaa pahimmillaan pysyvään toimintakyvyn laskuun ja paljon koronavirusta suurempiin terveysriskeihin. Ei siis ole yhdentekevää, miten, missä ja kenen toimesta erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kuntoutusta toteutetaan.
Syksy 2020 näyttää, miten kuntoutusala selviää koronaviruksen aiheuttamasta kriisistä. Koronavirukseen voimme vaikuttaa rajallisesti, mutta yhteiskunnan päättävien tahojen toimintaa on mahdollista kehittää. Virastojen toiminnassa on näkynyt positiivista kehitystä: kuntoutus mainitaan aiempaa selkeämmin esimerkiksi THL:n, OKM:n ja STM:n ohjeistuksissa ja Kela on päättänyt maksaa yrittäjille taloudellista tukea kasvaneiden hygienia- ja aseptiikkakustannusten kompensoimiseksi. Tehtävää on kuitenkin vielä paljon. Kunnat ja sairaanhoitopiirit eivät ole palvelutuottajaverkostoa juurikaan tukeneet, osa jopa keksi järjestää kesäksi vielä kuntoutuspalveluiden kilpailutuksen. Suojainten kustannuksiin ei tiettävästi ole osallistuttu lainkaan, vaikka kunnille on tähän myönnetty erikseen rahoitusta. Osassa oppilaitoksia kuntoutusta ei saa edelleenkään järjestää. Jokaisen kuntoutuksen parissa työskentelevän onkin nyt tärkeää levittää tietoa ajantasaisista viranomaisohjeistuksista. Kuntoutus on keskeinen osa erityisen tuen tarpeessa olevien lasten arkea, ja kuntoutusalan yritykset välttämätön voimavara laadukkaiden palveluiden tuottamiseksi.
Juho Korpi
kehittämisasiantuntija
Suomen Fysioterapeutit ry
Kirjoitus on alunperin julkaistu syyskuussa 2020 Lastenneurologisen kuntoutuksen yhdistyksen uutiskirjeessä
