Usein kuulee sanottavan, että tavoite on tärkein osa fysioterapiaa. Onko tavoitteilla todella merkitystä fysioterapian lopputuloksen kannalta? Entä onko toimintamme niiden ympärillä perusteltua tai näyttöön perustuvaa?
Ei välttämättä (1). Tämä artikkeli pyrkii paitsi vastaamaan edellä mainittuihin kysymyksiin, myös tarkastelemaan kriittisesti sekä fysioterapian tavoitteita että tapaa, jolla ne tavataan asettaa.
Kuntoutuksen kontekstissa ”tavoite” voidaan määritellä toivotuksi tulevaisuuden tilaksi, joka voidaan saavuttaa kuntoutuksen avulla. ”Tavoitteen asettaminen” puolestaan määritellään tilanteeksi, jossa tavoitteesta neuvotellaan. (2)
Tavoitteiden on ajateltu vahvistavan motivaatiota ja helpottavan oman käyttäytymisen muuttamista. Ne voivat myös tehostaa moniammatillista tiimityöskentelyä sekä yhteistyötä ammattilaisten ja asiakkaan sekä tämän lähipiirin kanssa. Tavoitteiden uskotaan myös vahvistavan oikeiden kuntoutustoimenpiteiden valintaa ja parantavan asiakkaan itsemääräämisoikeutta. (2)
Tavoitteiden asettaminen vaatii aikaa ja vaivaa. On siis perusteltu pohtia, ovatko ne vaivan väärti. Kuntoutuksen tavoitteista ja tavoitteen asettamisen tavoista onkin kuluneen vuosikymmenen aikana julkaistu useita kirjallisuuskatsauksia.
Levackin tutkimusryhmä löysi lähes 40 tutkimusta, jotka arvioivat kuntoutuksen tavoitteiden vaikuttavuutta. Hieman yllättäen tavoitteilla ei ollut merkitystä siihen, kuinka hyvin asiakkaiden toimintakyky parantui sosiaalisen osallistumisen tai yleisen aktiivisuuden näkökulmista. Toisaalta tavoitteet vahvistivat terveyteen liittyvää elämänlaatua ja tunne-elämän kokemuksia. Strukturoitu tavoitteen asettamisen prosessi vahvisti asiakkaiden itsepystyvyyttä, mutta muilta osin se ei ollut tehokkaampi kuin ”minkä tahansa tavoitteen” asettaminen. (2)
Smitin tutkijaryhmä puolestaan löysi 14 tutkimusta, joissa selvitettiin tavoitteiden vaikuttavuutta ikääntyneiden kuntoutuksessa. Tavoitteellinen kuntoutus ei parantanut ikääntyneiden fyysistä toimintakykyä tai elämänlaatua tavanomaiseen hoitoon verrattuna. Tavoitteet eivät myöskään vähentäneet kuntoutuksen kestoa. (3)
Lasten ja nuorten kuntoutuksessa tutkimuksia tavoitteiden vaikuttavuudesta ei juurikaan ole (4).
Näyttöä tavoitteiden hyödyistä on kuitenkin löytynyt esimerkiksi urheilun ja terveyden edistämisen saralla. Williamsonin tutkijaryhmän 27 tutkimuksen kirjallisuuskatsauksen perusteella tavoitteet parantavat urheilijoiden suorituskykyä ja itsepystyvyyttä. Spesifien ja epäspesifien tavoitteiden välillä ei kuitenkaan ollut eroa. (5)
McEwanin tutkimusryhmä puolestaan osoitti 52 intervention meta-analyysissa, että tavoitteilla on positiivinen vaikutus fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. He myös osoittivat, että päiväkohtaiset aktiivisuutavoitteet olivat tehokkaampia kuin viikkokohtaiset, mikä on tärkeä huomio esimerkiksi terveysliikuntasuosituksia hyödynnettäessä. (6)
Tavoitteiden vaikuttavuuteen liittyvä tutkimus on kuntoutuksen kentällä hajanaista, joten johtopäätöksissä on oltava varovainen. Tutkimusten harhariski on korkea, ja verrokkiryhmissäkin tavoitteita todennäköisesti asetetaan, koska niiden rooli kuntoutuksessa on yleisesti tunnustettu tärkeäksi. Spesifin tavoiteintervention on tämän vuoksi vaikeaa osoittautua verrokkiaan tehokkaammaksi. RCT-tutkimukset eivät tällä hetkellä anna paljoakaan eväitä tavoitteiden asettamisen tueksi.
Kuntoutuksen tavoitteista puhuttaessa ei voi välttyä SMART-lyhennesanalta. Kyseessä on muistisääntö, jonka mukaan tavoitteen tulisi olla täsmällinen, mitattava, saavutettava, realistinen ja aikaan sidottu. (7)
Toisin kuin voisi kuvitella, SMART ei perustu tutkimustietoon. Muistisäännön on keksinyt liiketoiminnan konsultti George Doran vuonna 1981. Hänen tavoitteenaan oli tarjota työkaluja yritysmaailman käyttöön, eikä hänen vajaan tuhannen sanan artikkelinsa sisällä lainkaan viittauksia tutkimuskirjallisuuteen. (8)
Doranin alkuperäisen julkaisun jälkeen SMART on alkanut elää omaa elämäänsä myös kuntoutuksessa. Lukuisat johtavat toimijat suosittelevat SMARTin käyttöä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. (9) Tilanne on ongelmallinen, koska SMART on huono väline tavoitteen asettamiseen. Sen keskeisimmät ongelmat on koottu taulukkoon 1.
Taulukko 1. Klikkaa suuremmaksi.
Yksinkertaisin ongelma on, että SMARTissa on turhia kirjaimia. Mitattavan tavoitteen (M) on aina oltava täsmällinen (S) ja vastaavasti täsmällinen tavoite on aina myös mitattava. Yhtä lailla saavutettava (A) ja realistinen (R) tavoite tarkoittavat käytännössä samaa asiaa. (9)
Suurempi heikkous on se, että SMART ei huomioi, minkä tyyppisestä tavoitteesta on kyse. Kirjallisuus tuntee jopa kaksikymmentä erilaista tavoitetyyppiä, joista fysioterapian kannalta keskeisiä ovat Locken ja Lathamin kuvaamat suoritus- ja oppimistavoitteet sekä Playfordin ja kollegoiden kuvaamat pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteet. (7, 9-11)
Eri kirjainten merkitys ei sekään ole vakiintunut. Jokaiselle kirjaimelle löytyy kirjallisuudesta kymmenittäin synonyymeja. Toisaalta muistisanoissa ei ole riittävästi tarkkuutta, joten lyhennesanan käyttö ei ohjaa tavoitteiden sanoittamista riittävän täsmällisesti. (7,9)
Merkittävin SMARTin ongelmista on sen ristiriitaisuus tutkimuksista johdettujen teorioiden kanssa.
Tämä on erityisen selvää, kun tarkastellaan SMARTin A-kirjainta, joka alkujaan merkitsi ”kuka tekee” (Assignable). Tämä yritysmaailmassa hyvinkin tärkeä teema on jossain vaiheessa korvautunut termillä ”saavutettava” (Achievable) (9). Tätä on ollut tapana tulkita niin, että tavoitteiden ei tule olla asiakkaalle liian vaativia. Ajatus on suorassa ristiriidassa tavoitteisiin liittyvän tutkimuskirjallisuuden kanssa.
Yksi pitkäikäisimmistä ja vahvimmin tutkimukseen perustuvista teorioista tavoitteiden taustalla on Edwin Locken ja Gary Lathamin muodostama tavoitteen asettamisen teoria (Goal Setting Theory, GST). Teorian taustalla oleva tutkimus ulottuu viidelle vuosikymmenelle, ja se on muovautunut tutkimustuloksista johdetun induktiivisen päättelyn kautta. (10)
GST:n mukaan suorituskykyä parantavat parhaiten täsmälliset ja vaativat tavoitteet. Tärkeintä on, että tavoite on vaativa, täsmällisyys on vähemmän merkityksellistä. Esimerkiksi uutta monimutkaista tehtävää opeteltaessa spesifit tavoitteet voivat jopa haitata suorituskyvyn kehittymistä. (9-10)
Täsmällisyyden tarpeettomuus havaittiin myös McEwanin ja kollegoiden edellä kuvatussa fyysisen aktiivisuuden tutkimuksessa. Spesifinen tavoite ei lisännyt fyysistä aktiivisuutta enempää kuin epätäsmällinen tavoite. (6)
Eri tieteenalat tarjoavat tavoitteiden taustalle useita teorioita ja niistä johdettuja teoreettisia konstruktioita. Osaa näistä on sovellettu myös kuntoutuksen kontekstiin. Kuvioon 1 on koottu muutamien tunnettujen teorioiden ja konstruktioiden kuvauksia. (1-2,10-14)
Kuvio 1. Klikkaa suuremmaksi.
Teoriat kuvaavat ihmisten reagointia tavoitteisiin. Ne auttavat ymmärtämään, miten tavoitteissa edistyminen tai tavoitteisiin liittyvät tunnereaktiot vaikuttavat tavoitteelliseen toimintaan tulevaisuudessa. Ne myös havainnollistavat tapoja, joilla henkilö muokkaa käyttäytymistään tai sopeutuu erilaisiin tilanteisiin. Terapeuteille teoriat antavat työkaluja vaikuttaa esimerkiksi tavoitteisiin sitoutumiseen, itsepystyvyyteen, tehtävien vaativuuteen tai tavoitteiden sanoittamiseen. (2)
GST:n mukaan tavoite toimii parhaiten, kun se on täsmällinen ja vaativa. Locken ja Latham näkevät tavoitteen välineenä, joka parantaa asiakkaan suoritustasoa. Tavoitetta ei siis välttämättä tarvitse saavuttaa, eikä sen tarvitse edes olla asiakkaasta lähtöisin. Keskeistä on, että asiakas uskoo tavoitteen olevan saavutettavissa. (9-10,15)
Mietitään esimerkiksi aivovaurion saanutta asiakasta. Hän on menettänyt kävelykykynsä ja haluaa sen takaisin. Asiakas on valmiuksiltaan vielä kaukana tavoitteestaan, eikä ole varmaa, saavuttaako hän sitä koskaan.
SMART ohjaa pitäytymään saavutettavissa tavoitteissa, joten asiakasta ohjataan tavoittelemaan ensin helpompaa tavoitetta. Tämä voisi olla vaikkapa seisoma-asennon hallinta tai onnistuminen painonsiirroissa. Saako asiakas tästä kuntoutukseensa saman innon kuin hänelle itselleen merkityksellisestä tavoitteesta?
GST mahdollistaa asiakaslähtöisen tavoitteen SMARTia paremmin. Koska asiakas uskoo mahdollisuuksiinsa, vaativa tavoite saa hänet työskentelemään ahkerasti ja motivaatio säilyy korkealla. Asiakasta ei tarvitse lannistaa helpottamalla tavoitteita niiden merkityksellisyyden kustannuksella. GST:n mukaan asiakkaan kuntoutumiseen ei vaikuta se, saavuttaako hän lopulta koskaan tavoitettaan. Oleellista on, että asiakas uskoo omiin mahdollisuuksiinsa.
On tärkeää huomata, että tavoitteen ei tarvitse muuttaa sitä, miten fysioterapia toteutetaan. Valmiustasoja, kuten vartalonhallintaa tai painonsiirtoja, voidaan edelleen harjoitella tuttuun tapaan ja edetä tavoitetta kohti tarkoituksenmukaisen progression kautta. Oleellista on, että asiakas ymmärtää, miksi valmiustason harjoitteita tehdään. Tavoite ei siis sanele terapian sisältöä, se on maali, johon tähdätään.
Tavoitteita asetettaessa on tärkeää jakaa ne suoritus- ja oppimistavoitteisiin. Jos asiakkaalla on sitoutumista, tietoa, voimavaroja ja kykyä, hänellä on myös edellytyksiä saavuttaa suoritustavoite. Jos näitä ei ole, kannattaa asettaa vaativa oppimistavoite. (9,10)
Suoritustavoitteet ovat toimivia esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuntoutuksessa. Ajatellaan vaikkapa urheilijaa, joka on kärsinyt polvivamman. Hänen tavoitteenaan on osallistua seuraaviin suuriin kilpailuihin vuoden kuluttua. Tavoite on vaativa, mutta sen saavuttaminen ei ole mahdotonta, vaikkakin epätodennäköistä.
Asiakkaalla on voimavaroja ja sitoutumiskykyä sekä kognitiivista ja motorista kapasiteettia ymmärtää ja noudattaa fysioterapeutin antamia ohjeita. Hän työskentelee todennäköisesti sinnikkäästi ja ahkerasti tavoitteen saavuttaakseen, koska kilpailu on hänelle tärkeä. Olisiko hän yhtä sitoutunut, jos näin vaativaa tavoitetta ei asetettaisi?
On tärkeää huomata, että tavoite ei ole huono, vaikka sitä ei saavutettaisikaan. Se on saanut urheilijan ponnistelemaan ahkerasti, ja todennäköisesti hän on kuntoutunut vammastaan paremmin kuin jos ajatus kilpailuun osallistumisesta olisi tyrmätty jo tavoitekeskustelussa. Asiakas voi toki olla pettynyt siihen, ettei päässyt tavoitteeseensa, mutta se ei tee hänen kuntoutusprosessistaan epäonnistunutta.
Oppimistavoitteet ovat tärkeitä silloin, kun asiakas ei ole sitoutunut tai hänellä ei ole riittäviä voimavaroja. Niitä tarvitaan myös silloin, kun asiakkaan kyvyt tai tiedot ovat riittämättömiä. Ihminen ei voi saavuttaa tavoitettaan, jos hän ei tiedä miten sen tekisi (10).
Ajatellaan esimerkiksi sepelvaltimotautia sairastavaa henkilöä, joka ei halua saada sydäninfarktia. Asiakas tietää, että hänen pitäisi liikkua enemmän, mutta hänellä on vaikeuksia liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa.
Asiakkaalle sopiva suoritustavoite olisi reipasvauhtinen tunnin kävelylenkki joka toinen päivä. Tästä ei ole kuitenkaan hyötyä, koska asiakas ei täytä kaikkia suoritustavoitteiden edellytyksiä: hän ei ole sitoutunut, eikä hänellä ole riittäviä voimavaroja.
Tällöin tarvitaan oppimistavoitteita. Asiakkaan tapauksessa se voisi tarkoittaa esimerkiksi viiden konkreettisen keinon löytämistä, jotka auttavat häntä liikkumaan arjessaan säännöllisesti. Kun oppimistavoite on saavutettu ja suoritustavoitteen edellytykset täyttyvät, asiakas voi edetä vaativiin suoritustavoitteisiin.
Tavoitteita tulisi asettaa eri aikajänteille (7). Pitkän tähtäimen tavoitteiden tulisi perustua asiakkaan arvoihin ja kuvastaa hänelle merkityksellisiä arjen toimia tai sosiaalisia rooleja. Nämä tavoitteet asettuvat luontevimmin ICF-luokituksen osallistumisen tasolle. (15)
Keskipitkän aikavälin tavoitteet linkittyvät pitkän tähtäimen tavoitteisiin ja asettuvat ICF-luokituksessa suoritusten tasolle. Lyhyen tähtäimen tavoitteet voivat asettua mille tahansa ICF:n tasolle, mutta niiden tulisi linkittyä keskipitkän aikavälin tavoitteisiin. (15)
Fysioterapian keinoja on useimmiten mielekästä sanoittaa siten, että ne kuvaavat toivottua vaikutusta kehon toimintojen tasolla. Esimerkiksi ”lihasvoiman tai liikkuvuuden parantuminen” tai ”kivun helpottuminen”. Keino on usein mielekästä linkittää tavoitteeseen ”siten, että” -sanaparilla, jolloin keinojen vaikutus tavoitteeseen tulee selkeästi esille.
Esimerkiksi hissittömään kerrostaloon kolmanteen kerrokseen muuttamassa olevan asiakkaan lyhyen tähtäimen tavoitteena voisi olla alaraajojen lihasvoiman parantuminen siten, että asiakas pystyy kulkemaan portaissa vähintään kolme kerrosväliä kaiteen tuella.
Tavoitteita sanoitettaessa eri aikavälit voidaan linkittää toisiinsa samalla logiikalla. Esimerkiksi edellä mainitun asiakkaan keskipitkän tähtäimen tavoitteena voisi olla portaissa liikkumisen varmentuminen siten, että asiakas pystyy kantamaan ostoksia ja muita tarvikkeita turvallisesti asuntoonsa. Lisää esimerkkejä tavoitteiden sanotuksista on kuvattu taulukossa 2.
Taulukko 2. Klikkaa suuremmaksi.
Tavoitteen sanoittamisen lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten tavoite asetetaan. Tavoitteen saavuttamiseen liittyvien tekijöiden tunnistaminen ja hyödyntäminen on itse asiassa tavoitteen sanoittamista tärkeämpää. Näitä tekijöitä ovat edellä mainittujen sitoutumisen, tiedon, voimavarojen ja kyvykkyyden lisäksi esimerkiksi tehtävän vaikeus, saatu palaute, tavoitetyyppi, itsensä hyväksyminen sekä ympäristötekijät. (15)
Erinomainen työkalu tavoitteiden asettamiseksi on Scobbien ja kollegoiden viime vuosikymmenen alussa kehittämä teoriaperustainen tavoitteiden asettamisen toimintamalli. Mallin taustateoriat ja keskeiset teoreettiset konstruktiot on kuvattu kuviossa 1. (14)
Malli rakentuu neljän päävaiheen ympärille: 1) tavoitekeskustelu asiakkaan kanssa, 2) tavoitteen tunnistaminen, 3) suunnittelu sekä 4) arviointi ja palaute. Vaiheet on kuvattu tarkemmin kuviossa 2. Asiakkaan itsepystyvyydellä ja suunnitelman toteutumisella on eniten merkitystä kuntoutuksen lopputulokseen. (14)
Kuvio 2. Klikkaa suuremmaksi.
Asiakkaan osallistaminen jokaiseen vaiheeseen on tärkeää. Tavoitekeskustelussa tarvitaan kuitenkin terapeutin asiantuntemusta, ja tarvittaessa asiakasta voidaan johdatella tai ohjata oikeaan suuntaan. Terapeutti voi myös auttaa asiakasta sanoittamaan tavoitteen selkeään ja konkreettiseen muotoon. Asiakaskeskeisyys tavoitteiden asettamisessa tarkoittaa, että lopullinen tavoitteen valinta tehdään yhteisymmärryksessä terapeutin ja asiakkaan kesken. (10)
Gano-Owerway ja Sacket ovat tiivistäneet tavoitteen asettamisen prosessin ja hyvän tavoitteen ominaisuudet ASPIRE-lyhennesanaksi (kuvio 3). ASPIRE pitää pääpiirteissään sisällään edellä kuvatut teemat sekä tavoitteen sisällöstä että sen asettamisen prosessista. (16)
Kuvio 3. Klikkaa suuremmaksi.
Swann ja kollegat kuitenkin varoittavat korvaamasta lyhennesanoja uusilla, koska niillä on taipumus toistaa samoja ongelmia sen sijaan, että ne ratkaisisivat niitä (9). Muistisääntöä tärkeämpää onkin tarkastella, mitä tutkimus kertoo erilaisten tavoitteiden vaikuttavuudesta, ja soveltaa tutkimustietoa käytäntöön samaan tapaan kuin fysioterapiassa muutoinkin.
Tutkimuskirjallisuudessa on herännyt huoli väärin asetettujen tavoitteiden haitallisista vaikutuksista. Näitä ovat stressi, ahdistus, uhkakuvien maalailu, oppimisen estyminen, epäeettinen käytös ja epäonnistumisen kokemukset. Esimerkiksi fyysisen aktiivisuuden tutkimuksissa SMART-tavoitteen asettaneet nauttivat liikunnasta vähemmän, motivoituivat siihen huonommin ja suoriutuivat jopa kävelytestissä huonommin kuin henkilöt, joilla oli avoin tavoite. (9)
Onnistunut tavoitteen asettaminen lähtee asiakkaan kokonaistilanteen ymmärtämisestä. Terapeutti voi hyvällä omallatunnolla ohjata asiakasta tavoitteiden löytämisessä ja sanoittaa tavoitteita asiakkaan puolesta. Lopullinen tavoitteen valinta tulee kuitenkin aina tehdä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tavoitteesta ei ole hyötyä, jos asiakas ei tiedä, mikä se on tai ei koe sitä merkitykselliseksi.
Terapeutin vahvaa ohjausta tarvitaan etenkin silloin, kun asiakas tavoittelee kuuta taivaalta mutta ei pysty sitoutumaan itse kuntoutusprosessiin. Tällöin on syytä kääntää katse oppimistavoitteisiin suoritustavoitteiden sijaan.
Kenties tärkein ajattelutavan muutos liittyy vaativien tavoitteiden asettamiseen. Murehtikaamme vähemmän sitä, onko tavoite saavutettavissa vai ei. Tavoitteen teho ei vähene, vaikka se jäisi saavuttamatta. Toki on tärkeää toimia tolkun rajoissa.
(1) Siegert RJ & Taylor WJ: Theoretical aspects of goal-setting and motivation in rehabilitation. Disabil Rehabil. 2004 Jan 7;26(1):1-8. doi:10.1080/09638280410001644932. PMID: 14660192.
(2) Levack WM, Weatherall M, Hay-Smith EJ et al.: Goal setting and strategies to enhance goal pursuit for adults with acquired disability participating in rehabilitation. Cochrane Database Syst Rev. 2015 Jul 20;2015(7):CD009727. PMID: 26189709.
(3) Smit EB, Bouwstra H, Hertogh CM et al.: Goal-setting in geriatric rehabilitation: a systematic review and meta-analysis. Clin Rehabil. 2019 Mar;33(3):395-407. PMID: 30537854.
(4) Pritchard-Wiart L, Phelan SK: Goal setting in paediatric rehabilitation for children with motor disabilities: a scoping review. Clin Rehabil. 2018 Jul;32(7):954-966. PMID: 29473440.
(5) Williamson O, Swann C, Bennett KJM et al.: The performance and psychological effects of goal setting in sport: A systematic review and meta-analysis. Int Rev of Sport and Exercise Psychology 2022:17(2)1050-1078. doi.org/10.1080/1750984X.2022.2116723
(6) McEwan D, Harden SM, Zumbo BD et al.: The effectiveness of multi-component goal setting interventions for changing physical activity behaviour: a systematic review and meta-analysis. Health Psychology Review 2015:10(1)67-88. doi.org/10.1080/17437199.2015.1104258
(7) Wade DT: Goal setting in rehabilitation: an overview of what, why and how. Clin Rehabil. 2009 Apr;23(4):291-5. doi:10.1177/0269215509103551. PMID: 19293289.
(8) Doran GT: There’s a S.M.A.R.T. way to write management’s goals and objectives. Management Review. 1981:70:35-36.
(9) Swann C, Jackman PC, Lawrence A et al.: The (over)use of SMART goals for physical activity promotion: A narrative review and critique. Health Psychol Rev. 2023;17(2):211-226. doi:10.1080/17437199.2021.2023608
(10) Locke EA & Latham GP: The development of goal setting theory: A half century retrospective. Motivation Science, 2019:5(2):93-105. doi.org/10.1037/mot0000127
(11) Playford ED, Siegert R, Levack W et al.: Areas of consensus and controversy about goal setting in rehabilitation: a conference report. Clin Rehabil. 2009 Apr;23(4):334-44. doi:10.1177/0269215509103506. PMID: 19449469.
(12) Scobbie L, Wyke S & Dixon D: Identifying and applying psychological theory to setting and achieving rehabilitation goals. Clin Rehabil. 2009 Apr;23(4):321-33. PMID: 19293291.
(13) Siegert RJ, McPherson KM & Taylor WJ: Toward a cognitive-affective model of goal-setting in rehabilitation: is self-regulation theory a key step? Disabil Rehabil. 2004 Oct 21;26(20):1175-83. doi:10.1080/09638280410001724834. PMID: 15371017.
(14) Scobbie L, Dixon D & Wyke S: Goal setting and action planning in the rehabilitation setting: development of a theoretically informed practice framework. Clin Rehabil. 2011 May;25(5):468-82. PMID: 21131335.
(15) Playford ED, Siegert R, Levack W et al.: Areas of consensus and controversy about goal setting in rehabilitation: a conference report. Clin Rehabil. 2009 Apr;23(4):334-44. doi:10.1177/0269215509103506. PMID: 19449469.
(16) Gano-Overway L & Sackett SC: Let’s Get Smart and Set Goals to ASPIRE. Journal of Sport Psychology in Action 2021:13(4), 230–244. doi.org/10.1080/21520704.2021.2007192
Kirjoittaja:
Juho Korpi
MSc (Health Sciences) PT, Lecturer
Turku University of Applied Sciences, Physiotherapy
juho.korpi@turkuamk.fi
