Oodi kirjoittajan äänelle
Mitä kuuluu kirjoittajan äänelle maailmassa, jossa tekoäly tulvii ovista ja ikkunoista?
Kirjoittajan ääni ei ole vain tyyli- tai kielikysymys. Se on tapamme jäsentää maailmaa ja ilmaista itseämme. Se vaikuttaa keskeisesti siihen, miten tavoitamme lukijan ja saamme asiamme ymmärretyksi.
Kirjoittajan äänelle asetetut vaatimukset vaihtelevat. Esimerkiksi vertaisarvioitu artikkeli edellyttää muotoseikkojen ja rakenteen tiukkaa noudattamista, mikä liittyy keskeisesti tieteen luotettavuuteen. Myös tutkimusasetelma vaikuttaa siihen, miten kirjoittajan ääni rakentuu.
Tieteen popularisointi pyrkii vähentämään vaikeaselkoisuutta: lisäämään tieteen saavutettavuutta ja ymmärrettävyyttä ilman, että sisältö kärsii. Kirjoittajan äänen tavoitteena on herättää lukijan kiinnostus ja tuoda esiin aiheen merkitys – juuri tähän pyrimme Fysioterapia-lehden tutkimusartikkeleissa.
Mutta voiko popularisoitu teksti olla liian selkeä ja siksi ”epätieteellinen”? Tutkijatuttavani sai aikanaan moitteita siitä, että hänen kirjoittamansa artikkelit olivat kieleltään liian helppoja ja sisälsivät lyhyitä lauseita ja kappaleita. Hän oli hionut kirjoittajan ääntään vuosien ajan, vahvistanut sitä hyvällä suomen kielellä, selkeillä lauserakenteilla ja kriittisellä termistön käytöllä. Hän käytti myös erilaisia teknisiä keinoja, jotka lisäsivät aiheen mielenkiintoa.
Itse uskon, että tuo palaute oli ikävä poikkeus. Nykyisin kirjoittamista ohjeistetaan paremmin, ja siihen halutaan myös panostaa terveellä kunnianhimolla. Lisää keskustelua tarvitaan silti yksityiskohdista, kuten passiivi- ja aktiivimuodon käytöstä. Lisääkö passiivi objektiivisuutta vai etäännyttääkö se myös lukijaa itse asiasta? Nämäkin liittyvät kirjoittajan ääneen, sen näkyvimpiin puoliin.
Popularisoitu tutkimusteksti vaatii rohkeutta ja taitoa tehdä lukemista edistäviä ratkaisuja, jotta se välittää lukijalle merkityksellistä tietoa. Se on yllättävän vaikeaa. Siinä onnistuminen vaihtelee, jopa onnahtelee, mutta sen eteen nähty työ palkitsee sekä lukijan että tekijän. Onnistuessaan se myös osaltaan ”brändää” kirjoittajaansa: lukija tietää kirjoittajan äänestä, miksi artikkeli kannattaa lukea.
Tuttavani esimerkki kuvastaa sitä, miten kirjoittajan ääni on myös valinta: tietoinen pyrkimys tehdä tieteestä ymmärrettävää, kulloisenkin kirjoitustehtävän sallimissa rajoissa. Vaikka kirjoittaminen on keskeinen osa tiedettä, kaikki eivät ole kirjoittajia. Siksi tekoäly voi olla monin eri tavoin apuna – myös sisältöön liittyvien valintojen sparraajana.
Vaikuttava ääni kumpuaa aina vahvasta sisältöosaamisesta ja siihen liittyvistä valinnoista, joilla se ansaitaan, silloinkin kun itse asia haastaa lukijaa. Tuo ansaittu luottamus rakentuu äänen heijastamasta kriittisestä ajattelusta, etiikasta sekä vastuusta työn laatuun ja lähteisiin. Juuri näissä tekoäly on heikoilla.
Kirjoittajan ääntä kannattaa tutkiskella ja kehittää – etenkin tekoälyn aikana. Vain kirjoittaja tuntee yleisönsä ja tietää, miksi, miten ja mistä hän haluaa kirjoittaa.
Saija Suominen
päätoimittaja
@saisuomi
