Koronavirusta ei ole saatu kuluneen kahden vuoden aikana hävitettyä. Rajoitustoimilla ja rokotuksilla yhteiskunta on kuitenkin pysynyt toimintakykyisenä ja terveydenhuollon toimintakyky on toistaiseksi kestänyt viruksen aiheuttaman kuormituksen. Taisteluväsymys koronavirusta vastaan alkaa kuitenkin näkyä asenteissa rajoitustoimia kohtaan. Lisäksi jo ennen pandemiaa alkanut ilmiö kielteisistä asenteista rokotteita kohtaan on saanut tuulta purjeisiin koronarokotteiden myötä.
Rokotuksiin liittyvässä keskustelussa joudutaan asettamaan vastakkain kansakunnan kollektiivinen etu ja kansalaisten perusoikeudet, kuten oikeus koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen (perustuslaki 7 §), oikeus yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan (perustuslaki 10 §) sekä oikeus työhön ja elinkeinonvapauteen (perustuslaki 18 §). Työ- ja elinkeinoministeriö on ansiokkaasti pohtinut näitä perustuslaillisia oikeuksia 23.9.2021 muistiossaan.
Koronavirusrokotus on valtioneuvoston asetuksella säädetty vapaaehtoiseksi. Nykyisen lainsäädännön perusteella kansalaisten pakollinen rokottaminen on mahdollista valtioneuvoston asetuksella, jos kattava rokottaminen on välttämätöntä väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle vakavaa vahinkoa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi (tartuntatautilaki, 47 §). Nykyisen valtiohallinnon näkemyksen mukaan (esim. MTV uutiset 13.11.2021) pakkorokottaminen tulisi kyseeseen lähinnä bioterrorismiuhassa tai siihen verrattavassa tilanteessa. Koronaviruspandemian kaltaisessa tilanteessa ei ole toistaiseksi nähty tarpeen käynnistää pakkorokotuksia. Apulaisoikeusasiamiehen kevään 2021 tulkinnan mukaan koronavirusrokote tulisi rinnastaa lainsäädännössä influenssarokotteeseen, mutta toistaiseksi eduskunta ei ole muuttanut tartuntatautilakia tältä osin.
Tieto rokotuksen ottamisesta on terveystieto, jota ei lähtökohtaisesti saa käsitellä, ellei lainsäädäntö erikseen tätä mahdollista. Suomessa laki yksityisyyden suojasta työelämässä määrittelee, milloin työnantaja voi käsitelle työntekijänsä terveystietoja (5 §). Tilanteita on vain kaksi: tarve selvittää, onko työntekijällä hyväksyttävä syy olla poissa työstä tai onko työnantajalla velvollisuus maksaa sairausajalta palkkaa. Työntekijän suostumuksella terveystietoja voidaan käsitellä myös työntekijän työkyvyn selvittämiseksi. Tällä hetkellä työnantajalla ei ole oikeutta vaatia työntekijältä selvitystä siitä, onko hän saanut koronavirusrokotuksen.
Tartuntatautilain 48 § neljännen momentin mukaan työnantajalla on oikeus käsitellä työntekijän terveystietoja riittävän rokotussuojan osalta, mutta vain työntekijän suostumuksella. Riittävällä rokotussuojalla tarkoitetaan saman pykälän 1. momentin asettamaa velvoitetta käyttää tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden hoidossa tai kuntoutuksessa ainoastaan riittävän rokotesuojan omaavia työntekijöitä, ellei muiden työntekijöiden käyttöön ole erityistä syytä. Erityisellä syyllä tarkoitetaan hallituksen esityksen (HE 13/2016) mukaan esimerkiksi tilanteita, joissa käytettävissä ei ole muuta ammattitaitoista henkilökuntaa tai työntekijällä on rokoteyliherkkyys. Riittävällä rokotesuojalla tarkoitetaan rokotuksen tai sairastetun taudin antamaa suojaa tuhkarokkoa ja vesirokkoa vastaan sekä rokotuksen antama suoja influenssaa vastaan (ja imeväisikäisiä hoitavilla hinkuyskää vastaan) (tartuntatautilaki, 48 §, 2. mom.).
Tartuntatautilain 48 §:ää ei ole muutettu koronaviruspandemian aikana. Lain tulkinnan osalta on epäselvää, tarkoitetaanko 1. momentin ”puutteellisella rokotesuojalla” ainoastaan toisessa momentissa nimenomaisesti nimettyjä sairauksia, vai onko työnantajilla mahdollisuus arvioida tarvittava rokotesuoja tätä laajemmin, jos asiakaskunnan erityispiirteet sitä vaativat. On siis epäselvää, voidaanko koronavirusrokotteen puuttuminen katsoa täyttävän puutteellisen rokotesuojan määritelmän. Todennäköistä on, että lakia on tulkittava suppeasti, eli 48 § koskee vain siinä nimenomaisesti mainittuja sairauksia.
Riippumatta siitä, miten tartuntatautilain 48 § tulkitaan, ei työnantajalla ole oikeutta rokottaa työntekijöitä näiden tahdon vastaisesti. 48 § ei myöskään laajenna työnantajan oikeuksia saada käyttöönsä työntekijöiden rokotetietoja, vaan tietojen antaminen perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Työnantaja saa kysyä, onko työntekijä ottanut rokotuksen, mutta kysymykseen ei ole pakko vastata. Vastaamatta jättäminen ei ole irtisanomisperuste. Työnantaja voi kehottaa työntekijöitä ottamaan rokotteen, mutta kehotuksen noudattamatta jättäminen ei apulaisoikeusmiehen tulkinnan mukaan ole peruste esimerkiksi varoituksen antamiselle (EOAK/1678/2018).
Työnantajalla on kuitenkin oikeus vaatia terveydentilan selvityksiä tietyissä tilanteissa. Tällä hetkellä selvitys voidaan vaatia siitä, että työntekijä ei sairasta hengityselinten tuberkuloosia (tartuntatautilaki 55 §) tai salmonellaa (tartuntatautilaki 56 §). Työntekijä ei saa työskennellä sosiaali- tai terveydenhuollossa, ennen kuin selvitys tuberkuloosista on annettu. Toistaiseksi terveysselvitystä ei voida vaatia koronaviruksesta, eikä koronapassia voida ottaa työpaikoilla käyttöön.
Työnantajan on kuitenkin varmistettava, että riskiryhmiin kuuluvien asiakkaiden terveys ei vaarannu. Lisäksi on varmistettava muiden työntekijöiden turvallisuus (työturvallisuuslaki, 8 §). Työturvallisuuslain viidennessä luvussa on määritelty seikkaperäisesti erilaisia työn vaaroja koskeva sääntely, ml. biologiset vaaratekijät. Työnantaja voi työnjohto-oikeuden ja työturvallisuusvelvoitteen perusteella esimerkiksi muuttaa työntekijöiden työtehtäviä ja/tai velvoittaa käyttämään henkilösuojaimia. Työntekijän koskemattomuutta ei voida kuitenkaan työturvallisuuslainkaan nojalla loukata (perustuslaki 106 §), jonka vuoksi rokotteen ottamiseen ei voida velvoittaa. Työntekijöitä ei voida myöskään kohdella eriarvoisesti terveydellisistä (tai muistakaan) syistä (mm. perustuslaki 6 §, työsopimuslaki 2. luku 2 § ja yhdenvertaisuuslaki 8 §).
Suomessa vain eduskunta voi määrätä rokotepakon. Toistaiseksi tätä ei ole tehty, mutta Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää asiaa haavoittuvassa asemassa olevien kansalaisten suojaamiseksi. Työnantaja ei voi nykyisen lainsäädännön perusteella vaatia koronarokotteen ottamista, eikä vaatia työntekijöiltä koronapassin käyttöä. Työnantaja ei voi myöskään pakottaa rokottamatonta työskentelemään riskiryhmiin kuuluvien parissa ja siten painostaa rokotteen ottamiseen. Työtehtävien muuttaminen on kuitenkin mahdollista ja työnantajalla on vahva mandaatti työturvallisuuden säilyttämiseen työpaikoilla sellaisin keinoin, jotka eivät ole syrjiviä, loukkaa työntekijöiden oikeuksia tai ole työsopimuksen tai työlainsäädännön vastaisia. Rokottamattomia tai rokotustiedon itsellään pitäviä työntekijöitä ei saa kohdella eriarvoisesti.
Jos riskiryhmien parissa tehtävä työ on ainoa, jota on tarjolla, syntyy tilanne, jossa työntekijän työntekoedellytykset ovat olennaisesti muuttuneet, koska hän ei voi tehdä mitään työnantajan osoittamaa työtä. Tällöin kyseeseen voi tulla työsuhteen päättäminen työsopimuslain 7. luvun 2 § mukaisten henkilöön perustuvien syiden vuoksi. Tällä hetkellä on epäselvää, voitaisiinko epävarmuus työntekijän rokotesuojasta katsoa tämän kaltaiseksi työntekoedellytyksiä heikentäväksi syyksi.
Kansalaisoikeuksien lisäksi jokaisella on myös kansalaisvastuu, jota lainsäädäntö ei tarkemmin määrittele. Yksilön oikeudet ja yhteisön etu eivät aina kohtaa, pandemia on tästä hyvä esimerkki. Jokaisella kansalaisella on poikkeusoloissakin oikeus koskemattomuuteen ja henkilökohtaiseen päätöksentekoon, toisin sanoen oikeus olla ottamatta rokotetta ja oikeus olla kertomatta päätöksestään ulkopuolisille. Jokaisella on myös oikeus saada hoitoa sairauteensa, vaikka sairaus olisi rokotuksen avulla voitu välttää.
Yksilöoikeudet eivät kuitenkaan anna kenellekään oikeutta tartuttaa sairauksia muihin kansalaisiin, tai tarpeettomasti lisätä muiden riskiä saada tartunta esimerkiksi koulussa, työpaikalla tai harrastuksessa. Henkilökohtaisesta päätöksenteosta tulee jokaisen kantaa kansalaisvastuunsa.
Valitettavan usein rokottamaton väestö kieltäytyy myös suojainten käytöstä, toisin sanoen he kieltäytyvät suojaamasta muita kansalaisia omien päätöksiensä seurauksilta. Toistaiseksi Suomen laki ei määrittele tämän kaltaista toimintaa rikokseksi, joten kärsijöiksi jäävät vastuulliset kansalaiset, erityisesti ikääntyneet ja vaikeasti sairaat.
Terveydenhuollon ammattilaisten vastuu on muuta kansaa korkeampi, koska me kohtaamme kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia kansalaisia, jotka ovat riippuvaisia saamistaan palveluista. Fysioterapeuttien eettiset ohjeet alkavat lauseella Fysioterapeutti kunnioittaa elämää. Asiakkaan asettaminen kuolemanvaaraan on yksiselitteisesti eettisten periaatteiden vastaista.
Terveydenhuollon ammattihenkilölain 15 § asettaa ammattitoiminnan päämääräksi mm. terveyden ylläpitämisen ja edistäminen sekä sairauksien ehkäisemisen. Terveydenhuollon ammattihenkilöä velvoitetaan ottamaan huomioon ammattitoiminnasta potilaalle koituva hyöty ja sen mahdolliset haitat. Potilaan tai asiakkaan altistaminen koronavirukselle on haitta, jonka terveydenhuollon ammattilainen voi minimoida toisaalta huolehtimalla omasta rokotesuojasta ja/tai suojaamalla asiakkaan muilla keinoin. Myös hallituksen esityksessä tartuntatautilaiksi (HE 13/2016) todetaan, että ongelmien välttämiseksi sote-alalle suuntautuvien olisi jo uranvalinta- ja koulutusvaiheessa kiinnitettävä huomiota siihen, että heidän on oltava monin tavoin valmiita hoitamiensa henkilöiden terveyden suojelemiseen.
Apulaisoikeusasiamiehen tulkinnan mukaan potilaalla on tietyissä tilanteissa oikeus kieltäytyä sellaisen terveydenhuollon ammattilaisen antamasta hoidosta, jolla ei ole tarvittavaa suojaa koronavirustautia vastaan (EOAK/1291/2021). Apulaisoikeusasiamies toteaa lausunnossaan seuraavasti:
Kenenkään korkeimpiin riskiryhmiin kuuluvan ei tulisi joutua tilanteeseen, jossa hän olisi pakotettu hyväksymään sen, että häntä avustavalla henkilöllä ei olisi parasta tarjolla olevaa suojaa hengenvaarallista tautia vastaan. Katson, että julkisen vallan velvollisuus suojella jokaisen henkeä ja terveyttä edellyttää siitä huolehtimista, että välttämättömät palvelut voidaan järjestää vaarantamatta niistä riippuvaisen henkilön terveyttä tai henkeä…Jos työnantajan tiedossa on, että sellaisen henkilön luokse, jolla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus, on menossa rokottamaton työntekijä ja henkilö on nimenomaan toivonut, että näin ei olisi, tulisi arvioinnissa ottaa huomioon myös terveydenhuoltolain 49 §:n sekä potilaslain 6 §:n taustalla olevat periaatteet potilaan tahdon kunnioittamisesta. Mielestäni tämäntyyppisen toiveen tietoinen noudattamatta jättäminen silloin kun sen noudattaminen olisi mahdollista, on vastoin potilaslain 3 §:ssä säädettyä potilaan oikeutta hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon, yksilöllisten tarpeiden huomioimista sekä velvoitetta järjestää hoito ja kohdella potilasta siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata.
Apulaisoikeusasiamies on useissa eri lausunnoissa esittänyt kiireellisen tarpeen muuttaa lainsäädäntöä siten, että potilaan oikeudet on mahdollista turvata kaikissa tilanteissa. Eduskunta ei ole näitä lakimuutoksia toistaiseksi tehnyt.
Nykyisen tutkimustiedon perusteella koronavirusrokote on tehokas (esim. Pormohammad et al. 2021) ja sen haittavaikutukset ovat kohtuullisia (esim. Chen et al. 2021). Kaikki eivät rokotetta voi kuitenkaan terveydellisistä syistä ottaa. Tällöin asiakkaita (ja itseään) voi suojata esimerkiksi henkilösuojaimilla ja vain terveenä työskentelemällä, sekä tarvittaessa koronatestejä tekemällä. Rokote ei siis ole ainoa keino suojata asiakkaita.
Keskustelu työnantajan asettamasta rokotepakosta, työntekijöiden oikeuksien polkemisesta ja yksilöiden oikeuksien loukkaamisesta ei ole tällä hetkellä tarkoituksenmukaista. Työnantajien vastuulla on turvata asiakkaiden ja muiden työntekijöiden terveys niillä keinoin, joita lainsäädäntö kulloinkin mahdollistaa. Jokaisella terveydenhuollon ammattilaisella on oikeus koskemattomuuteen ja yksityisten terveystietojen salassa pitämiseen, mutta jokaisella on myös vastuu asiakkaiden ja työtoverien terveyden ja hengen suojaamisesta.
Nykyinen lainsäädäntö ei anna riittäviä keinoja työnantajien, työntekijöiden ja asiakkaiden oikeuksien turvaamiselle, eikä suojaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia kansalaisia riittävästi. Tämä ei kuitenkaan estä meitä terveydenhuollon ammattilaisia toimimasta oikeudenmukaisesti, kohtuullisesti ja järkevästi. Jokaisen osapuolen ajatellessa itsensä lisäksi myös muita, saadaan ongelmat ja ristiriidat varmasti selvitettyä.
Primum non nocere.
Erityisasiantuntija
(ammatilliset asiat, terveys- ja koulutuspolitiikka)
