07/03/2022

Kunta-alan kaksipäiväinen lakonuhka Jyväskylän ja Rovaniemen kaupungeissa

Kunta-alan neuvottelujen vauhdittamiseksi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on jättänyt Rovaniemen ja Jyväskylän kaupunkien työntekijöitä koskevan lakkovaroituksen. Mukana ovat kaikki JUKOn kunta-alan liitot, myös Suomen Fysioterapeutit. Työnseisaus koskee laajasti kunnallisia palveluja, sillä myös JHL:n ja Jytyn jäsenet osallistuvat lakkoon. Mikäli työnantajasi on Rovaniemen tai Jyväskylän kaupunki, olet todennäköisesti lakon piirissä (katso rajaukset alta).

Päätöksen lakosta on tehnyt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, joka neuvottelee Suomen Fysioterapeuttien jäsenten puolesta kunta-alan sopimuksesta. Oma liittosi on tehnyt päätöksen jäsentemme osallistumisesta JUKOn lakkoon.

Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkien työntekijöitä koskeva lakko toteutuisi 23.-24.3.2022, jos neuvotteluratkaisuun työnantajan kanssa ei päästä sitä ennen. On todennäköistä, että työ- ja elinkeinoministeriö siirtää lakon alkamista tästä kahdella viikolla. Lisäksi virkamiesten lakkoa voidaan siirtää edelleen vielä viikolla

Keitä lakko koskee

Lakon piirissä ovat JUKOn jäsenyhdistysten ja -liittojen viranhaltijoiden ja työntekijöiden työtehtävät seuraavilla työnantajilla:

  • Rovaniemen kaupunki
  • Jyväskylän kaupunki

Lakon ulkopuolelle rajataan tehtävät, jotka voivat aiheuttaa kansalaisten hengen, terveyden, turvallisuuden ja omaisuuden vaarantumisen. Lisäksi lakon ulkopuolelle rajataan:

  • Palo- ja pelastustoimen tehtävät
  • Kiireelliset sosiaalipäivystyksen tehtävät
  • Lääkehuollon tehtävät
  • Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon päivystys sekä kiirevastaanotot
  • Perusterveydenhuollolle ja suun terveydenhuollolle välttämättömät toiminnot
  • Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon opetusvastaanotot
  • Erikoishammaslääkäreiden vastaanottotoiminta
  • Kunnallisissa ympäristöterveydenhuollon yksiköissä työskentelevät eläinlääkärit
  • Omassa kodissa työskentelevät perhepäivähoitajat ja kolmiperhepäivähoitajat

Lakon syy

Kunta-alan neuvotteluja käytiin tiiviisti tammikuusta lähtien, mutta 28.2. työnantajapuoli keskeytti neuvottelut jättämättä edes tarjousta. JUKO pitää edelleen kiinni neuvottelutavoitteistaan, kuten monivuotisesta palkkaohjelmasta ja haluaa vauhdittaa painostustoimilla paluuta neuvottelupöytään.

» Lisätietoja neuvottelutavoitteista saat esim. tästä esitteestä (saa vapaasti jakaa)

JUKO julisti muiden palkansaajajärjestöjen tapaan kuntasektorilla laajan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon alkamaan 7.3. (lue lisää aiemmasta tiedotteesta).

Mitä lakko tarkoittaa?

Lakko on laillinen ja jokaisen lakon piiriin kuuluvan Suomen Fysioterapeuttien jäsenen on osallistuttava siihen. Työntekijä ei saa työskennellä lakon aikana. Työnantaja ei maksa palkkaa lakon ajalta (ks. tietoa lakkoavustuksesta alta). Työhön palataan normaalisti lakon jälkeen.

Lakkoon osallistuu laajasti kunta-alan jukolaisia ja akavalaisia liittoja.

Tutustu lakko-ohjeisiin

Olemme koonneet lakkoon liittyviä kysymyksiä ja vastauksia, jotka löydät täältä. Seuraa myös päivittyvää viestintää Suomen Fysioterapeuttien verkkosivuilta www.suomenfysioterapeutit.fi ja JUKOn verkkosivuilta www.juko.fi/kunta.

Lakkoavustus

Työnantaja ei maksa palkkaa lakon ajalta, joten Suomen Fysioterapeutit maksaa lakkoon osallistuville jäsenilleen lakkoavustusta 150 euroa/lakkopäivä. Lakkoavustus on veronalaista tuloa. Lisätietoja ja ohjeita lakkoavustuksesta lähetetään lakon piiriin kuuluville jäsenille myöhemmin.

Pysy jämäkkänä – älä taivu työnantajan painostukseen!

Työnantajalla ei ole oikeutta tiedustella työntekijältä, aikooko tämä osallistua lakkoon ja onko työntekijä järjestäytynyt. Älä vastaa tällaisiin kysymyksiin.

Ota yhteyttä liittoon, mikäli työnantaja painostaa luopumaan työtaistelusta tai eroamaan liitosta. Sinulla on laillinen oikeus lakkoon, mikäli kuulut lakon piiriin.

Suomen Fysioterapeuttien jäsenyys suojaa ja velvoittaa sinua

Suomen Fysioterapeutit on tehnyt päätöksen työtaisteluun osallistumisesta, joten vastuu on liitolla. Sinulle ei saa tulla seuraamuksia siihen osallistumisesta. Sinun on toimittava liittosi päätöksen mukaisesti. Kaikenlainen työtaistelun alainen työ on kiellettyä.

Paikallisryhmät työtaistelutoimissa

Työpaikaltasi on koottu paikallinen ryhmä, joka koordinoi toimintaa ja tapahtumia mahdollisen työtaistelun aikana. Saat tästä lisätietoa myöhemmin.

Ovathan yhteystietosi ajantasalla?

On tärkeää, että työtaisteluihin liittyvät viestimme tavoittavat kaikki jäsenemme. Rekisteritiedoissa tulisi olla myös jokin muu sähköpostiosoite kuin työosoite, jotta tavoitamme sinut myös mahdollisen lakon aikana. Mikäli et ole vielä tarkistanut jäsenrekisterissä olevia työpaikkatietojasi ja yhteystietojasi, tee se nyt heti!

https://easiointi.yap.fi/fysioterapeutit

Muista #ArvoaAsiantuntijalle kun sometat aiheesta!

Seuraa neuvottelutiedotusta

Seuraa neuvotteluihin liittyvää viestintäämme sekä liiton verkkosivuilla www.suomenfysioterapeutit.fi että somekanavilla. Kohdennetut viestit ja toimintaohjeet lähetämme sähköpostitse ja mahdollisesti myös tekstiviestein.

Lisätietoja saat myös JUKOn verkkosivuilta www.juko.fi/kunta, Facebookissa www.facebook.com/JUKOry ja Twitterissä www.twitter.com/JUKOry.

Käytämme viestinnässä slogania ”Arvoa asiantuntijalle” ja somessa #ArvoaAsiantuntijalle. Lakkotilanteessa myös #lakko2022.