22/11/2022

Ongelmat Helsingin kaupungin palkanmaksussa jatkuvat – JUKO teki valvontapyynnön

Kunta-alan akavalaisia ammattiliittoja edustava Julkisalan alan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on tehnyt Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle valvontapyynnön Helsingin kaupungin toistuvasti maksamatta jääneistä palkoista.

Valvontapyynnössään JUKO edellyttää, että KT ilmoittaa vielä tällä viikolla, mitä toimenpiteitä se aloittaa, jotta Helsingin kaupungin henkilöstön palkat maksetaan kunta-alalla sovittujen työ- ja virkaehtosopimusten mukaisesti. Ongelma koskee kaikkia Helsingin kaupungin sopimusaloja, joita kunta-alalla on viisi.

Neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen JUKOsta kertoo, että valvontapyyntö on tehty nimenomaan työnantajajärjestölle.

Näkemyksemme on, että Kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa viranhaltijan ja työntekijän oikeus palkkaan on varsin yksiselitteinen. Palkkaongelmat ovat koskeneet tuhansia Helsingin kaupungin palkansaajia keväästä lähtien.

Helsinki on pitkäaikaisesti laiminlyönyt velvollisuutensa viranhaltijoiden ja työntekijöiden ja palkanmaksun suhteen.

JUKOn liittojen edustamat akavalaiset esihenkilöt ja asiantuntijat työskentelevät Helsingin kaupungilla muun muassa lääkäreinä, opettajina, sosiaalialan ammattilaisina, hallinnon esihenkilöinä ja asiantuntijoina. Myös kulttuurin ja vapaa-ajan, kunnallistekniikan sekä ruokapalvelujen esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä on jäänyt saamatta palkkoja tai maksatuksessa on ollut epäselvyyksiä.

Helsinki siirtyi Sarastian palkanlaskentajärjestelmään huhtikuun alussa, mutta ongelmat palkanmaksussa jatkuvat edelleen. Jokainen virhe palkanmaksussa täytyy ilmoittaa palkanlaskentaan erikseen.

Palkkaongelmat ovat koskeneet tuhansia Helsingin kaupungin palkansaajia keväästä lähtien. Suomen suurimpana työnantajana Helsinki työllistää noin 40 000 ihmistä.